perjantai 11. maaliskuuta 2011

Lumisen maiseman kauneutta

Tämä meidän maailmamme on semmoinen paikka, jossa ei ole mitään turhaa. Kaikilla pienilläkin asioilla on tarkoituksensa, siten myös lumi kuuluu kuvaan. Lumi muodostuu vesihörystä, joka jäähtyy nollan tuntumassa jääkiteiksi. Mikäli maasta puuttuisi lumi meillä olisi pulaa vedestäkin ja ilman vettä elämä ei kauaakaan jatkuisi. Vähästä vedestä jopa soditaan. Tulevaisuudessa voi vielä tulla aika, jolloin vesi on kalliimpaa kuin bensa. Kas ilman bensaa voi jotenkin elää, mutta veden korvaaminen etanolilla on vaikeaa. Olisi se kuitenkin hauskaa, ”kun kaikki Suomen järvet viinaksi muuttuisi”. Silloin riittäisi E-polttoainetta autoihin, mutta ei se syyläriin oikein hyvin sopisi, ei ainakaan ilman vettä.

Tänä talvena on ollut lunta oikein mukavasti. Oman pihan lumityöt lapiolla ja kolalla työntäen ovat antaneet laiskan miehen keholle mukavaa puuhaa. Ei sitten syytä rakas vaimokaan ukkoaan pelkästä kirjoittelemisesta ja kameran ulkoiluttamisesta, kun edes lumityöt hoitaa. Katolla en ole käynyt, en pirulainen uskalla sinne mennä, jos vaikka sieltä hankeen kupsahtaisin. Nyt jo näyttää, kuin vaara olisi ohitse, sillä aurinko ja leppeä tuuli sulattavat lumen juoksevaksi vedeksi.

Olisi Suomen talvi aika ankea, jos pakkanen paukkuisi 30 – 40 C° välillä eikä maassa olisi yhtään lunta. Menisi siinä kamara ikiroutaan ja vesiputket halkeaisivat. Tietysti sitten selvittäisiin kantovedellä, mutta millä toimisi vesiklosetti, kun ei pientäkään pissaa saisi huuhdottua kymmenellä
litralla puhdasta juomavettä. Jos minä olisin putkimies, insinööri ja keksijä niin keksisin heti uudelleen tuon vessasysteemin vähemmän vettä käyttäväksi, tai kokonaan vedettömäksi. Ainakin talouden
harmaat pesuvedet voisi helposti käyttää vessan huuhteluun.

Niin, mutta se Lumi joka on jääkiteiden ja ilman muodostamaa kuohkeaa ainetta, jota syntyy pilvissä joka sataa sieltä suojaamaan maata ja kasvustoja. Näin kevät talvella alkaa lämpötila nousta nollan yläpuolelle ja lumi sulaa ja virtaa pois jokiin ja järviin. Jos lumi ei kesällä ehtisi sulaa, se kovettuisi vähitellen jäätiköiksi, mutta ilmastonmuutos saattaa sulattaa maapallon arktiset jääalueet aikanaan.  
—Lunta tulvillaan on raikas talvisää ja liinakkomme kiitää...

8 kommenttia:

  1. Ihminen tottuu olemaan vaikka hirressä, niinpä jotkut ovat tottuneet lumeenkin. Mutta mahtavan kiva kuva sulla tossa on!

    VastaaPoista
  2. Niin, ei seitä tule ajatelleeski aina miä hyötyä lumestakin on, kuten tuo, että se suojaa vesijohtoja pakkaselta jäätymästä. Ihana kuva, hevosajelu jäällä, ilmeisesti.

    VastaaPoista
  3. Kaikki aikanansa, niin lumikin. Onneksi sitä on ja se sulaa aikanaan pois.
    Kyllä noita harmaalla vedellä toimivia vessoja jo on, mutta olisiko keksintä vielä hankalaa toteuttaa taloudellisesti. Samoin kuivakäymälöitä, mutta onko ihminen niin mukavuutta rakastava olio, että ei halua kävellä pihanperälle saati ottaa kuivakäymälää eteisen nurkkaan. Tulisihan siitä kuohkeaa multaa ja voisimme kasvattaa luomulla syötävää.

    VastaaPoista
  4. Kyllä lumessa on puolensa tosiaan! Jos kaikki talven lumet sataisivatkin vetenä, niin siinäpä saataisiin kurassa lillua ihan sydämemme kyllyydestä, iyh.

    VastaaPoista
  5. Hmm, en pidä lumesta, haluaisin muuttaa maahan, jossa lumesta ei ole mitään hyötyä, sillä sellaisiakin maita on :)

    VastaaPoista
  6. SusuPetal; et ele varmaan ainoa, vaan kuulut suureen ryhmään, jotka selviävät ilman lumista talvea. Minulla on muutamia tuttavia, jotka viettävät Suomen talviajan Espanjassa tai Floridassa, mutta palaavat kuin muuttolinnut, kun ensimmäiset kevään pälvet avautuvat ja sinivuokot kukkivat.

    VastaaPoista
  7. Jos järvet olisivat etanolia niin lumikin voisi olla vähän toisenlaista :)

    VastaaPoista
  8. Olen lumen ystävä. Kai niin on että minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa. Ja kun lapsena talvi oli yhtä lumessa piehtaroimista, ei se rakkaus vanhanakaan minnekään häviä. Ja ne punaiset posket ja hyvä mieli reippaan lumen kanssa seurustelun jälkeen: joko lumitöissä tai hiihtäen. Sitten kotiin, takkatulen lämpöön. Oijoi. Vastakohdissa elämä maistuu.

    Kiitos pakinasta. Kaikki kohdallaan. Lumi ja onni.

    Kuvasikin tunnetta tulvillaan.

    VastaaPoista