Miten vähän tiedämme

Uskoimme jokainen lapsena joulupukkiin ja kuuntelinne satuja, joita meille luettiin. Nykyään lapset pitävät muumeista ja monista muista mielikuvitushahmoista. Jotkut niistä voivat olla vähän lapsia pelottaviakin. Aikuisille on tarjolla suuria satuja kirjallisuudessa ja elokuvissa. Ovatko totta edes ne monet uskonnot, joita maailmassa on niin monia? Jos olisi vain yksi Jumala, olisi siihen helppo uskoa, mutta kun jokaisella uskonnolla on oma jumalansa. Elämme reaalimaailmassa, toden ja tarun välimaastossa.

Mitä tiedämme historiasta, ei sekään liene ehdoton totuus, vaan historiassa on myös monia mielipiteitä, joista kiistellään. Jopa lähimenneisyyden Kekkonen on saanut piirteitä jopa taruolennoista, puhumattakaan Napoleonista tai Hitlerin natsisaksan hirmuhallinnosta. Vaikka tiedämme jotakin, emme voi olla aivan varma mistään.

Me elämme nykyhetkeä, mutta menneisyys kuvataan paljolti muistikuvien varassa, vaikka noin sadan viime vuoden ajalta on myös kuva- ja äänitallenteita, jotka ovat todistuskelpoista aineistoa. Meistä nykyihmisistä jokainen voi tallentaa omaa historiaansa, jos niin haluaa, mutta moniko sitä tekee? Elämme hetkessä, ja muistissa pyritään säilyttämään katkelmia menneestä. Muistia tarvitaan paljon myös tulevaisuuden muistamiseen. On monia päivämääriä, joita on pakko muistaa, muuten jäävät sovitut tapaamiset, tai laskut maksamatta. Ehkä eräs tärkeimmistä asioista on muistaa tulevaa, sillä muuten sitä on mahdoton suunnitella. Tulevaisuuden suunnittelu on luovuuden laji.

Eurovaalit ja muita valintoja

Iso Käsi

Politiikkaan liittyy lähes aina jotakin mielenkiintoista seurattavaa, Eika vähiten nyt alkukesän aikana. Kaksi puoluetta valitsee tulevalle kaudelle puheenjohtajan, ja se aiheuttaa mielenkiintoista seurattavaa.

-Kuka tulee valituksi?
Eihän sitä kukaan vielä tiedä, mutta veikkaaminen on mielenkiintoista, vaikka ehdokkaita olisi kaksi. Vain yksi tulee valituksi Hopea on näissä kisoissa selkeä häviö. Omaa veikkausta on jännä harjoittaa, mutta oikeaan osuminen on vain 50% todennäköistä. Olen usein veikkaillut jos jonkinlaisten tosi-tv-ohjelmien voittajaa, mutta useimmiten väärin. Se on turhaa koska äänestävän kansan mielipidettä on vaikea tietää.

Tulossa on Eurovaalit. Ehdokkaat ovat aktiivisesti esillä, mutta jokainen äänestäjä päättää yksinäisessä kopissa kenelle hän äänensä antaa. Moni ehdokas pettyy, sellaista on pelin politiikka.

Ukrainassa on myös paha tilanne, kun asiat ovat ikävästi vastakkain. Kiistatilanne on saatava ratkaistuksi rauhaa rikkomatta. Useimmiten on oikein, jos  viisain väistyy, mutta KUKA tietää mikä viisainta, ei ainakaan verinen konflikti ole sitä.
 

Mentalisti Noora Karmaa olen seurannut telkkarista, enkä voi kuin ihmetellä, mika viisaus hänellä on? Lottonumeroiden tai urheilutulosten oikea veikkaus ei ole helppoa, mutta noistakin hän selviytynyt. Näiden lisäksi monia vaarallisia valintoja hän tehnyt, oikein valiten. En silti jaksa uskoa yliluonnolliseen, vaikka siitä olisi hyvinkin selviä merkkejä, mutta ei kuitenkaan aukottomia todisteita.

 

Kirjaston palvelut ovat tärkeitä lukijoille

Eivät kirjastot ole turhan takia jos lainauksia on niinkin paljon kuin toistakymmentä kirjaa vuodessa asukasta kohden. Se merkitsee sitä, että ahkerammat lukijat lainaavat paljon enemmän, koska on myös niitä, jotka eivät käytä kirjaston palveluista. Olen itse ollut ahkera kirjasto käyttäjä jo kansakoulupojasta alkaen ja muistan vielä silloin lukemani Tarzanit, Väinö Riikkilän kirjoittamat Pertsan ja Kilun seikkailut. Merkittävän vaikutuksen silloiseen nuoreen poikaan teki Aaro Hongan, ”Iloinen internaatti” niminen kirja. Paljon muitakin kirjoja voisin mainita, sillä olen jonkinlaisena tavoitteena pitänyt lukea joka kuukausi muutaman kirjan. On se melkoinen hyllymetri määrä, mitä niitä olen kirjastosta lukenut, ja kotonakin omia kirjoja melko paljon. Innostus lukemiseen syntyi aikanaan, kun ahmin romanttisia tarinoita äidin itselleen tilaamissa Nyyrikki- ja Perjantai lehdistä. Erna Wilen ja Anni Polva nimet muistuvat vieläkin. Heillä oli noissa lehdissä koukuttavia jatkokertomuksia. Olivat ne jonkinlaisia edeltäjiä nykyaikaisille television saippuasarjoille.

Nykyisin painetun lehden merkitys on vähentynyt, mutta kirja pitää pintansa. Joskus on tullut mieleen, että voisin hankkia elektronisen karjanlukulaitteen tai tabletti tietokoneen, mutta toistaiseksi en ole sellaista nähnyt itselleni tarpeelliseksi. Eilen yritin ilmoittautua kirjaston järjestämälle parin tunnin iPad tutuksi -koulutukseen, mutta olin myöhässä, sillä mukaan mahtui vain muutamia ensinnä ilmoittautuneita. Jäin siis rannalle, mutta myöhemmin tuollaisia tietoiskuja tulee lisää, joten käyn kyllä sellaisella. Ei sitä tiedä vaikka sitten jonkun tabletin ottaisin.

Kun en päässyt tabletti tietokoneeseen tutustumaan kävin illalla kirjaston kirjaillassa, jossa henkilökunta esitteli mielenkiintoisia kirjoja. Paikalla oli kymmenkunta kirjoista kiinnostunutta, ja minä olin mukana olleista ainut miespuolinen lukija. No ei se minua haitannut, sillä sain kirjoista kaipaamaani tietoa ja sitähän minä olin etsimässä. Lainasin kaksi kirijaa, jotka odottavat nyt keväistä sadepäivää.

Monenlaista tekemistä

Aamusta alkaen on satanut vettä, ei paljoa, mutta kuitenkin. Sade edistää kevään tuloa, etenkin jos sataisi vähän reilummin. Maa on vielä paksussa jäässä, eikä kevät kovin aikaisessa ole, vaikka välillä jo siltä näytti. Sade on oikein tervetullutta, eikä se ole menoa haitannut, sillä aamupäivällä oli tehtävä, pikku hankintoja rautakaupasta ja iltapäivä kului palaverissa istuessa. Monet palaverit ovat pitkästyttäviä, kun lähinnä vain kuunnellaan, mitä joku PoverPoint puhuja pitää hyvänä asiana. Vastaan paneminen ole aina paikallaan. Ei vaan oikein tajuta, että asioita voisi tehdä eri tavoin, mitä niitä on vuosikymmenett aina ennen tehty. Erilaisuus saattaa aiheuttaa jotakin riesaa, mutta jos lopputulos olisi riemukaan erilainen ja ehkäpä jopa parempi.
 

Kuuntelin eilen hetken telkkarista eduskunnan välikysymyskeskustelua, ja vaikutti vähän, kuin kaikki valehtelisivat, tai ainakin puhut omaan pussiinsa. Olisi se virkistävää, jos joku kertoisi, miten asiat oikeasti ovat. Se vain voi olla vaikeaa, jos kukaan ei totuutta tiedä, eikä tulevaisuutta tunne.   

Kevään kynnyksellä on vielä pakkasia

—Kevät keikkuen tulevi

Aikainen kevät oli odotettavissa, mutta ei siitä sittenkään kovin aikaista tule. Tuli viileämpi kausi, joka ei kuitenkaan ole mikään takatalvi, vaan normaalia huhtikuun säätä tämä on. Lunta ei ole mutta yöllä on 5 astetta pakkasta ja päivällä  + 5°. Kymmenen päivän sääennusteen mukaan, ei ole juuri muutoksia luvassa, joten päivä kerralla kohti kesää edetään.

Katselin eilen illalla Embuske- Linnanahde ohjelman. Nyt siellä esiintyvät kauan odotetut Esa Saarinen ja Teuvo Hakkarainen. Hakkaraisella oli juuri sopivan pituinen esiintyminen, sillä pyörähdys studiossa ei montaa sekuntia kestänyt. Näin katsojan kannalta se se oli oikein riittävän pitkä aika.

Kaikenlaista huoltamista talokin vaatii näin kevään aikana. Nuohooja on tilattu ja pihatielle on tilattava kuorma ehkä kaksikin mursketta, kivituhkaa tms. Kivituhkaa sanoin tilaavani, mutta vaimo esitti heti vastalauseen ja sanoi, että sitä on sitten sisälläkin, kun se kulkee jaloissa. En tilannut vielä, joten on harkittava mistä päästään yhteisymmärrykseen.

Harrastukset vievät oman aikansa. Muiden harrastusten lisäksi käyn viikottain “Ikääntyvien yliopiston” tutorina opastamassa ikäisiäni tietokoneen käyttöön ja kuvankäsittelyyn. Se on oikein mukavaa puuhaa, mutta  kaikilla oppilailla ei ole oikein motivaatiota paneutua asioiden oppimiseen. Jos taas on kone ollut viikon kiinni, ei niitä viime viikolla harjoiteltuja asioita enää muista. No elämä on oppimista ja joka päivä sitä jotain oppii, jos haluaa. Vaikka ei muuta kuin yrittää nähdä maailmaa uusista näkökulmista.

Onkohan tulenkestävää totuutta olemassa

Ei ole helppoa selvittää mikä on totta ja mikä tarua. Kaikki valehtelevat, eikä todeksi vannottu ole aina sitä aitoa. Tieto on hyvin subjektiivista ja monilla meistä on oma totuus asioista.


Ovatko television uutisetkaan aina ihan täyttä totta? Kerrotaanko totuutta hieman siliteltynä, mutta osa tarinoista on tietenkin totta. Jotkut epäilevät sitäkin, onko ihminen todella käynyt kuussa. Saattaa olla totta, että ufoja on olemassa ja elämää voi olla jossakin muuallakin, kuin maa planeetalla. Kuka voi senkään todistaa kaikkia tyydyttävästi, milloin ja millainen oli maailman synnyttänyt alkuräjähdys?

Nyt on kevät

Romaanit ja elokuvat ovat useimmiten sepitettyjä tarinoita, vaikka niiden valheellisuudesta huolimatta niissä on usein jotakin opiksi opittavaa. Telkkarisarja "Salatut elämät" on niin utopistista, että onkohan noissa fiktiivisissä tarinoissa mitään totuuden siementä? "Kauniissa ja rohkeissa" on varmaan enemmän totta kuin Muumitarinoissa.

Tuskin kukaan on mikään totuuden torvi, pikemmin harjoitamme päivittäistä potaskan jauhamista. Politiikka voi olla ihan totta, mutta poliitikkoihin ei oikein jaksa uskoa, että toimivatko he hallituksessa kaikkien etua ajatellen. Vanhastaan tiedetään että omaa etua ajetaan, silloin kun siihen on mahdollisuus.


Nykyään poliisitkin ovat aika usein epäiltyjen kirjoissa, ja tuomarit saattavat antaa tuomioita vaikka  hävinneen mielestä aukoton totuus jäisi epäselväksi. Usein sitten päätöksistä valitetaan. Onko se totuus jo palanut poroksi, vaikka vanhan sanonnan mukaan "totuus ei pala tulessakaan".


Mitenkähän totuudenmukaisia ovat suurvaltojen päämiesten kertomat asiat. Onko se Pohjoiskorean tai venäläinen totuus sen kummempaa, kuin joidenkin länsivaltojen kertomat selitykset.


Onneksi nykyään on niin paljon tietoa, että siitä riittää seulottavaa meille jokaiselle ja valheita ja epätarkkoja totuuksia on niin mukavaa kertoa.

Maailman tapahtumissa riittää seurattavaa

Talvi on taas vaihtumassa kevääksi. Kevät tuli ja lumi suli, mutta vain tilapäisesti sillä sulaan maahan satoi uusi lumipeite. Nyt se on taas sulamassa koska lämpömittari näyttää reilua seitsemää lämpöastetta. Toivottavasti enää ei tule takatalvea, vaan mennään kohti kevättä. Päivän pituus on jo pidempi, kuin öinen aika ja aurinko lämmittää, jos ei ole paksua pilviverhoa maan edessä. Kellojakin siirretään, jo reilun viikon päästä.

Maailmankirjat ovat sekaisin, kun matkustajalentokonekin voi kadota reitiltään tuiki tuntemattomaan maan kolkkaan. Makaako hylky jossakin valtameren pohjassa, jonne ei päivä paista eikä kuu kumota. Kerrassaan kumma juttu se on, että tuommoista sattuu.

Melko kumma on myös, että iso suurvalta voi nakertaa pienempäänsä, liittämällä tuosta vain pala itseensä. Kunhan ei vain kasvaisi nälkä syödessä, jotta ei tarvitsisi pelätä, mitä jatkossa seuraa. On se vaan niin, että maailmassa pitäisi olla sellainen mahti ja turvaneuvosto, joka takaa valtiollisen itsenäisyyden, ilman sen kummempaa kädenvääntöä.

Koko maailman uutisten seuranta on nykyään helppoa, kun netistä voi katsella jopa livekuvaa tapahtumien etenemisestä. Hyvä pidän myös sitä, kun on olemassa automaattisia kielenkääntäjiä, joilla saa kielellä kun kielellä kirjoitetun tekstin ymmärrettäväksi. Voi vaikka minkä totuuden kääntää selkoisemmaksi.

Tietokoneen kanssa tulee monestakin syystä käytettyä liiaksi aikaa, mutta mistä se on sitten pois? Kaikki tärkeät puuhat silti tulee tehdyksi ja TV:n katselu ainakin vähenee, ellei niitä ohjelmia innostu netin kautta katselemaan. Tabletti tietokone olisi varmaan mukava, mutta onko sillä mitään järkevää käyttöä eläkeläiselle, jolla näitä muita tietokoneita on huushollissa. Toistaiseksi olen ajatellut pärjätä ilman tietokonetta silloin kun olen kotiovien ulkopuolella. No aina on mahdollisuus muuttaa mielipidettä, jos siihen aihetta ilmenee.

Ajankohtaisen kiusallista

Kiusaaminen on tämän ajan yleisiä ongelmia. Sitä esiintyy jo pienten lasten leikeissä, kotona ja kouluissa. Aikuisten työpaikoilla, jopa ammattiliitoissa. Sitä taitaa esiintyä aivan kaikkialla muulallakin, jopa valtioiden välillä, sillä voiman tunnossa oleva päämies saattaa uhata heikomman suvereniteettia.

Normaalia se on, mutta kiusallista, koska joudumme helposti mukaan kiusaajan tai kiusatun puolelle. Sovittelijan tai tuomarin osa ei ole helppo, sillä olemassa olevia sääntöjä sovelletaan yleensä itselle parhaiten sopivalla tavalla. Komentamalla kukaan ei saa kunnioitusta, ei edes lasten keskuudessa.

Auktoriteetin asema on ansaittava jollain muulla tavalla, kuin pakotteilla. Liittoutuminen on vaikea asia, ja milloin sellainen pitäisi tehdä ja mitä hyötyä siitä sitten on? Liittouma asettaa velvotteita, mutta onko siitä pahanpaikan tullen suurta apua?

Vanhastaan tiedetään että sateen sattuessa vuotavan katon korjaaminen ei onnistu, eikä se katto poudalla vuoda, joten olkoon nyt vielä korjaamatta. Raamatun tarina Davidin taistelusta isoa Goljattia vastaan on esimerkki miten pieni, ketterä ja kekseliäs voi pärjätä taistelussa vahvempansa kanssa, mutta ei se kaikkeen päde sekään. Sukulaisten ja naapurien kanssa on opittava elämään, ja erilaisuuteen on opittava, vaikka molempia poskia kuumottaisi.

Omasta autoista pidämme kohtuullisen hyvää huolta, sillä vuosikatsastus pakottaa vikojen kunnostukseen, sillä viallista kotteroa on turha viedä syyniin. Toisaalta sitten kun kävin muutamalla satasella huoltamassa merkkikorjaamossa ja ajoin siitä suoraan katsastukseen, jossa uudesta rekisteriotteestä piti maksaa 64€, niin alkoi potuttaa. Muutenkin vähän ajavalle auton pito on melko arvokasta. Autosta on maksettava käyttömaksu, vakuutukset ja katsastus vaikka se auto on todella vähällä käytöllä. Jälleenmyyntiarvo alenee, vaikka sillä ei paljoa ajaisi. No voisihan siitä omistusautosta luopua kokonaan, mutta ilman omaa autoa en ainakaan toistaiseksi halua olla.

Haluamme olla itsenäisiä ja se onkin jokaisen ihmisoikeus, joten hyvälle ystävyydelle, yhteistyölle ja taloudelliselle toimeliaisuudelle saa aina vastakaikua.

Epävarmuus

Onko olemassa mitään niin varmaa, kuin epävarma? Uutisissa, ovat ne sitten kotimaisia tai kansainvälisiä on aina jonkinlainen epävarmuus niiden perimmäisestä totuudesta. Varmaan epävarmuus on tälle ajalle hyvin tyypillistä, myös kansainvälisessä politiikassa ja yleisessä turvallisuudessa. Ovatko edes suuret valiomiehet aivan varmoja ohjaamastaan ihmiskunnan tulevaisuudesta. Ei ole ihme, kun pieni ihminen, siis jokainen meistä tuntee epävarmuutta tulevaisuudesta. Emmehän voi olla varmoja edes huomisen säästä. Jokaiseen ennusteeseen sisältyy aina virhemarginaali. Varmuus on todella suuri jos pelaan lottoa yhden ruudun, ei sillä voittoa tule, eikä voittomahdollisuus paljon kasva vaikka panoksen moninkertaistaa. Epävarmuus lisää jännitystä ja häviämisen pelko kasvaa. Urheilussa on paljon epävarmuustekijöitä ja sitten kun kaikki on menossa nappiin, tulee jokin yllättävä asia joka pilaa suorituksen.

Monet ihmiset syyllistyvät rattijuopumukseen ilmeisesti vain siitä syystä, että on aika epävarmaa, että he joutuvat ratsiaan. Ylinopeudesta ilmeisesti jää useimmin kiinni, kuin maistissa ajosta. Nykytekniikalla pitäisi olla tien varressa sellaisia “peltipoliiseja” jotka havaitsevat ylinopeuden lisäksi myös muut yleistä turvallisuutta vaarantavat kuljettajat, etenkin nuo rattijuopot.

Keväällä kun järven jäät nopeasti sulavat, on turvallista olla enemmän epävarma ja ostaa ne tarvittavat ahvenet tutusta kalakaupasta, kuin lähteä heikoille jäille pilkkimään. Epävarmuutta voi toki käyttää myös edukseen esimerkiksi halutessaan levittää jokin asia. Se suuri salaisuus kannattaa silloin kertoa parille kaverilla vannottaen, että tästä ei sitten puhuta muille. On se vaan niin varmaa, että siitä se "salainen tieto" alkaa levitä kuin kulovalkea.

Mailapelien ja viisujen viikko

On helpottava tunne, kun ei enää tarvitse seurata MM-jääkiekkoa. Suomalaiset selvisivät otteluista kunnialla, vaikka olisi se pronssimitali pitänyt Suomeen saada. Pienestä se kiinni jäikin, kun yhdestä epäonnistuneesta rangaistuslaukauksesta mitali meni USA:n. Onko noissa pelin säännöissä jokin vika, kun ei reilusti anneta pelaamalla ratkaista voittajaa. Olisi se voitto tosin niinkin voinut mennä samalla tavalla, tai sitten ei.

Loppuottelu Sveitsin ja ruotsalaisten välillä oli sitäkin selvempi, sillä sen näki helposti, miten paremmin ruotsalaisten porukka mailoillaan pelasi.

Toinen mielenkiintoinen TV-ohjelma menneviikolla oli nuo Euroviisut. Olisi siinäkin säänöissä korjaamisen varaa, sillä ainakin näin katsojan kannalta on väsyttävää istua telkkaria töllöttäen pitkälle aamuyöhön saakka. Aamulla oli melkein krapulapäissään noin pitkään valvottuaan, eikä sitä ihan kuivin suin pitkää viisuilua jaksanut katsella. Muutenkin 26 kappaletta ja niiden välissä turhaa höpinää, niin kyllä se kysyi kestävyyttä katsoa ne kaikki loppuun asti.

Ehkä niistä parhaat viisut sijoittuivat kärkeen, mutta loppupää ei kyllä mielestäni mennyt enää paremmuusjärjestykseen. Suomen edustuskappale ei ilmeisesti aivan terävämpään kärkeen kuulunut, mutta jos se olisi ollut edes puolivälin paremmalla puolen ei voisi valittaa. Luulisi viisaiden TV- ja musiiki-ihmisten osaavan laatia tuollekin kilpailulle oikeudenmukaisemmat säännöt ja katselijoille nautittavamman ohjelman.

Pakinaperjantai #336: Mailataan

Harakkaperhe

Harakanpesä

Kaikenlainen luonnon seuranta on mielenkiintoista ja mukavaa, koska sitä voi hyvin tehdä keittiön pöydän ääressä aamukahvia horppiessä.

En edes tarkkaan tiedä kuinka monta vuotta meidän tontilla on ollut harakkaperhe asumassa. Ensin niillä oli salava pesäpuuna ja sitten ne muuttivat tiheään kuuseen, nyt alkuviikosta ne rakensivat pesän sembramäntyyn. Ei siinä kauaa nokka tuhissut, sillä noin kolmessa päivässä savella muurattu risukasa valmistui ja varmaan siellä on nyt onnellinen harakkaperhe.

Herra Harakka päivystää ympäristöä eikä puolisoa ole juurikaan näkyvissä. Liekö pesässä munintaa suorittamassa. Aikanaan sitten tulevat pikkuharakat ennen juhannusta (5 – 6 poikasta) rähisemään ja pomppimaan pihamaalle. Minusta niitä on mukava seurata, eikä niistä juurikaan ole ollut haittaa, joten saavat olla muuten rauhassa. Joitakin kuvia yritän niistä ottaa, mutta harakka on varovainen, eikä sitä ole helppo saada poseeraamaan ainakaan lähietäisyydeltä. Enemmän oravista on haittaa, siksi vieroittaisin ne mieluummin pihapuista pesimässä, sillä jostakin ne aina löytävät tiensä myös ullakolle, tai tulevat avoimesta ovesta jopa sisälle.

Pakinaperjantai #334: toukokuun kuvahaaste

Leskenlehti

Keltaisena kukkiva leskenlehti on varmoja kevään ensi merkkejä. Ensimmäiset kukat loistavat jo maalis- huhtikuun vaihteessa. Toukokuun lopulle saakka ne kukkivat kunnes voikukka jättää leskenlehden varjoonsa. On se sen verran mieltä kiehtova kukka, että on ihme jos ei siitä tule otettua vuosittain muutamia uusia kuvia. Leskenlehden lehdet tulevat vasta paljon myöhemmin kukinnan jo loppuessa.
Vanhassa kansanperinteessä leskenlehdellä myös merkitystä erilaisiin oireisiin vaikuttavan kasvina. Toivo Rautavaaran ”Miten luonto parantaa” kirjan mukaan leskenlehteä pidettiin mm. oivallisena hengityselinten tautien lääkkeenä.
Kuten kaikille kukille käy, ne kuihtuvat ja leskenlehti muodostaa samanlaisen valkoisen untuvapallon, kuin voikukkakin. Siitä tuuli kuljettaa siemenet laajoille alueille, ja näin kasvi varmistää lajin säilymisen.

—Rupikonna kaivossa pitää lääkärin loitolla

Kevät tästä tulee kun lumi on lähes kokonaan hävinnyt muutamassa päivässä. Amatöörivalokuvaajalle aukeaa taas uudet mahdollisuudet kun maa vihertyy ja kukat kukkivat. Vaihtolämpöiset heräävät horroksestaan ja muuttolinnut saapuvat joukoittain. En kyllä muista koskaan kuvanneeni rupisammakkoa, -rupikonnaa. Harvoin niitä näkeekään. Viime keväänä taisin oikein etsimällä etsiä, mutta huonolla menestyksellä kiertelin pellon ojia katsellen. En nähnyt ainuttakaan ja siihen se sitten jäi.

Muistuu mieleen että joskus, tuollaista rupikonnaa työllistettiin oikein tosi tarkoituksella, enkä tarkoita sääennustuksia vaan konna sai olla ja asua kaivossa, jossa se selkeytti juomavettä. Sanottiin yleisesti jopa että: ”sammakko kaivossa pitää lääkärin loitolla”

On siitäkin jo kulunut vuosikymmeniä ja lähes kaikilla on kunnallinen vesi, joten omat kaivot ovat melko harvinaisia, mutta kaikille kesämökeille ei vesijohtoa tule, siksi kaivolla on vankka paikkansa.

Muista konnista ei kannata kirjoitella, ne ovat niin yleisiä asioita, kuten Amerikan pommimiehet ja kotimaiset poliitikot, joista jotkut kovin helposti syyllistyvät ainakin pieniin konnuuksiin.

No mutta, jos kuitenkin etsisin tämän kevään aikana jonkun rupikonnan tai ainakin tavallisen sammakon, joka haluaisi poseerata minunkin kameralleni. Komeita kuvia netistä löytyikin kun katselin rupikonnia Googlen kuvahaulla.

Odotan perhoskesää

Kevät on tulollaan ja se on taas sitä aikaa, kun amatöörivalokuvaajille alkaa kesälaitumet. Minulla perhosten kuvaus on jäänyt aika vähälle, mutta nyt voinkin ottaa vinkistä vaarin ja aloittaa nyt heti, kun perhoset alkavat lennellä. Vielä en ole nähnyt ainuttakaan kevätperhosta. Wikipediasta tarkistin, että neitoperhosia voisi ehkä jo huhtikuussa löytää, mutta tosin perhonen vaatii toimeen tullakseen jo selkeästi + asteita. Tänä kevään ei noita perhosten lentokelejä ole vielä ollut.

Minun kuvausvehkeilläni voisi kyllä saada perhoskuvia sillä laukussa on 105mm makro ja 300 mm linssiin on loittorenkaita. Lisäksi on langattoman salaman kanssa mahdollista lisävalaista ja saada lyhyellä suljinajalla ja pienellä aukolla vaikka käsivaralta kuvia.

Olen vain huono löytämään perhosia, vaikka yritin niitä viime syyskesän aikana tavoittaa, mutta menestys oli tosi huono. Jotakin konstia olisi käytettävä. Hyvät neuvot otan kiitollisuudella vastaan ja taidan ensiviikolla käydä etsimässä kirjastosta jotakin ohjeita parantaakseni huonoa perhosten elämänlaadun tuntemustani.

Onko tämä viime syksynä kuvaamani neitoperhonen?

Kevät keikkuen tulevi

Pojista kasvaa konemiehiä

Kaikki pikkupojat haluavat olla koneenkäyttäjiä, eikä jatkuvasti leikkivästä pojasta välttämättä kasva koskaan miestä, jos uskoo minun vaimoani. Koneiden käyttäjä olen ainakin omasta mielestäni. Harmittaa tosin katsoa, nykyisiä pikkupoikia, joilla on aivan erilaiset lelut, kuin ennen muinoin oli. Nykyiset lelut ovat teknisiä ja ja radio-ohjattuja, kun ne onnen oli tehty puusta tai sitten leikittiin vain kuusenkäpyeläimillä. Nyt jo alle viisivuotiaat kuuntelevat musiikkia äitinsä älyluurin Spotifystä. Silloin joskus ei ollut putkiradiotaan joka huushollissa, puhelimesta puhumattakaan. Telkkaria me päästiin katsomaan vasta kun olimme jo toisella kymmenellä.

Nykyiset pikkupojat tuntevat automerkitkin, jopa vastaantulevien autojen mallit luetellaan automatkan aikana. Viisikymmenluvun alussa auto oli niin harvinaisen, että riitti kun tunsi naapurin piikkinokka Mossen, ja enon haisevan Wartburgin. Volkkarilla jos joku tuli pihaan, tiesi sen olevan Kukkulan, Rauma-Repolan tukinostajan.

Monenlaisia konemiehiä on kuitenkin meistäkin pojista kehittynyt, mutta ihmetyttää millaisia näistä elektronisten lelujen kasvateista syntyykään. Kehitys on ollut valtavaa, jopa uskomatonta, kun ajattelee asiaa vaikka siitä näkökulmasta, kun omat isovanhemmat ovat syntyneet tsaarin aikaan, jolloin Suomessa elettiin kuten Aleksis Kivi ”Seitsemässä veljestä” kirjassa on kirjoittanut.

Mittarinlukija

Kevät edistyy hyvin hitaasti, siksi katson usein ikkunassa olevaa pakkasmittaria, Lämpömittareita on useissa ikkunoissa talon eri puolilla. Keväällä voi auringon puolella olla jo hyvinkin korkeita lämpöarvoja, vaikka pohjoisen puolisessa ikkunassa mittari näyttäisi kovaa pakkasta. Onneksi termostaatit mittaavat ja pitävät sisälämpötilan lähes vakiona ulkolämpötilojen vaihdellessa. Varmaankin talo on vähän harva, koska tuulisella säällä sisälämpötila laskee.

Sähköä kuluu tällaisen pakkastalven aikana paljon ja se rahassa mitattuna maksaa paljon. Onneksi on etäluettava mittari ja sähkön omaa kulutusta voi seurata sähkölaitoksen nettisivulta. Vettä, ainakin lämmintä vettä on hyvä säästää, sillä sähkölämpötalossa sillä säästää kuluja. Ei vettä pidä muutenkaan läträtä liikaa, eikä suihkussa saa ruveta viihtymään, on niitä parempiakin kenoja viihdyttää itseään. 

Ruuanlaitossa emännän pitää myös lukea monia keittiömittareita. Punnitaan raaka-aineita ja lasketaan kaloreita ja jouleja. Uunissa olevaa lihaa seurataan paistomittarilla, onneksi sentään veden kiehumispiste näkyy ilman erillistä mittaria. Omaa painoa- ja kehoa kannattaa myös mittailla, ettei ihan läskiksi pääse lihomaan. Lenkkeillessä täytyy olla sykemittari ranteessa, jotta suunnilleen tietäisi, että mitä kehostaan polttaa pois. Rasvaa saa hävitettyä pitkäkestoisella liikunnalla, eikä siinä tarvita huppuunsa menevää sykettä. Joitakin kertoja viikossa on syytä mitata verenpaine, etenkin jos se alkaa iän lisääntyessä kohota. Verensokeriarvokin on hyvä tietää ja pitää vakaalla tasolla vaikka karppaus muotina taitaa olla jäämässä taakse.

Omakohtaisen kokemuksen mittarien tärkeydestä sain, kun auton sähköinen mittaristopaneeli meni kokonaan pimeäksi. En tiennyt paljonko tankissa oli polttoainetta, enkä sitä millä kierrosluvulla moottori hyrräsi. En tiennyt myöskään auton nopeutta. Oli vain ajettava liikennevirran mukana ja kunnioitettava peltipoliiseja ja varottava tutka-autoja. Meni jokin viikko aikaa ennen kuin löysin taitavan mittarinkorjaajan. Hänen luokseen piti ajaa Jyväskylästä Tuusulaan saakka. Sille reissulle otin sitten navigaattorin avuksi, jotten ajanut ylinopeutta poliisisetien mittariin. 

Lähes kaikessa nykyihminen on riippuvainen erilaisista mittareista, joita on kaikkialla. Kellotkin mittavat aikaa, jota tuntuu olevan niin niukasti, vaikka jokaiselle vuorokausi on saman pituinen. Se on vain niin että monet joutuvat aikaa mittaamaan eri tavoin. Katselin eilen telkkarista, kun Nokian tj. Stephen Elop kertoi kulkevansa mukanaan 6 puhelinta. Tuli mieleen, ettei Nokia sitten taida ollakaan kovin hyvä, kun varalla on noin monta puhelinta. Kiire tuntuu hänellä ainakin olevan, kun pyrkii selviytymään 4 - 6 tunnin yöunilla. Onneksi minä saisin nukkua pitkään, mutta kun on kiire kaikkeen turhuuteen. 

—Merimies on erimies

Laivaväessä on monia ammatteja joita emme useimmatkaan tarkemmin tunne. Minulle merimies on sellainen etäinen ammattinimike, josta en tiedä muuta, kuin sen Tapio Rautavaaran tutun laulun sanoja muistan miten niissä kerrotaan:

Pelikaanit Floridasta

”Vain merimies voi tietää miten luonto rakastaa
Kun tuuli laivaa keinuttaa sen uneen tuudittaa
Vain merimies voi tietää miten luonto kurittaa
Kun myrsky laivaa ravistaa se ulvoo raivoaa
Jos lyökin hurja kuohupää tai aalto lymyää
Niin aina rinnan riemussa on myöskin ikävää”

Yksi eläkkeellä oleva merikapteeni asuu tässä lähellä, mutta en häntä oikein hyvin tunne ja olenhan minä tuntenut yhden konemestarinkin. Jonkun verran olen liikkunut ruotsinlaivoilla ja käynyt laivalla Tallinnassa. Välimerellä olen ollut laivan kannella ja muitakin meriä olen nähnyt.

Merillä matkustamisesta olen joskus lukenut Kyllikki Villan matkakirjan ”Vanhan rouvan lokikirja”, jossa hän kertoi pitkästä matkastaan rahtilaivoilla Etelä Amerikkaan.

Nykyiset risteilylaivat ovat kuin suuria ylellisiä hotelleja, semmoinen tunne on ainakin jäänyt. Rahtilaivoista ei ole sitten minkäänlaista kokemusta. Voiko nykyisissä laivoissa toimivia merimiehiä edes kunnolla verrata niihin entisajan merimiehiin, jotka maailman merillä kulkivat pelkän purjetuulen voimalla. Silloin merimies oli taatusti eri mies.

Merimiehen ammatti on hyvin kunnioitettava ainakin maakrapujen mielestä. Seilaahan laivoissa toki naisiakin ja heilläkin taitaa olla merimies ammattinimikkeenä. On se aika ristiriitaista, mutta onhan niitä naispuolisia lautamiehiä, nimismiehiä ja ulosottomiehiä.

Ahtaajat ovat avainasemassa

Meille suomalaisille on kansantalouden kannalta tärkeää olla työssä mahdollisimman nuoresta aina eläkeikään saakka. Työssä oloaikaa pyritään pidentämään alku- ja loppupäästä. Maamme talous tarvitsee verotuloja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen. Oli ammatti sitten mikä tahansa sama laulu. Joissakin ammateissa rahaa tulee kuin tukinajosta, mutta kaikki ammatit eivät ole samanlaisia. Ei toki tarvitsekaan, sillä muuten ei tarvittaisi ammattimaista ammatinvalintaa.

Ahtaajan ammatti kuuluu merenläheisiin ammatteihin eikä täydellinen maakrapu tiedä tuosta tärkeästä työstä juuri mitään. Tiedän kyllä, että Kotkassa on ahtaajat patsas, jossa pojat kantavat Puutavaraa laivaan. Ahtauksesta tulee mieleen ahtaus, kuinkas muuten, eikä ahtaus ole mukavaa. Muistuukin mieleen miten painostavana olen kokenut ahtauden etenkin Lontoon metrossa ruuhka-aikaan, siellä oli tulla joskus ahtaan paikan kammo. Kerran jäimme jossakin itäblokin kaupungissa hissiin. Mukana oli 12 henkilöä ja se hissi taisi olla mitoitettu vain kymmenelle. Oli siinäkin ahtaus melkoista. Oltiin oltu kymmenen minuuttia jumissa, kun päätin kokeilla ovea, työnsin sitä, sehän aukesi. Hissi oli laskeutunut vain vähän kerroksen ohi ja siitä se pikkuhiljaa palasi oikeaan tasoon. Oli se kaikkille iloinen paikka, kun ahtaus loppui.

Olen syntynyt silloin hyvin pienenä Laviassa, jossa on tapana sanoa vielä nykyäänkin:
—Mä oon kotosi Laviast, enkä mistään ahtaaast!

Ehkä olen saanut verenperintönä, pienen kammon ahtautumista kohtaan, sillä en kyllä pidä mistään pienistä alle 1000 m² omakotitonteistakaan. Mulla pitää liikkumatilaa olla vähän joka suuntaan.

Eikös joku edellinen presidentti aloittanut työuransa juuri ahtaustyössä Turun satamassa. Ahtaajan ammatti on tärkeä koska Suomesta tulee saada aikaan mahdollisimman paljon vientiä, tavaraa ulkomaille ja laivaliikenne on ehkä kaikkein edullisin tapa mm. puutavaran ja raskaan teollisuuden kuljetuksiin.

Ahtaus ammattina on varmaan muuttunut siinä missä muutkin ammatit, ettei sitä enää juuri sillä tavalla tehdä, kuin Kotkan ahtaajat patsasta katsoen saattaisi kuvitella.

Linkki: Ahtaajat patsas

Kas kummaa

Kerran kesäisenä iltana ennen saanan lämmitystä päätimme mennä Demen kanssa kalaan. Oli sellainen pilvipouta ja kesätuuli puhalsi leppeästi lounaasta. Väliäkö sitä suuresta saaliista, kunhan lillumme täällä järvellä aikamme kuluksi. Nappasi sentään pieni hauki vanhaan professori lusikkaan ja siitä se kala kiepsautettiin haavilla veneen pohjalle. Pieni kalautus ”papilla” kalan niskaan ja suolet lokeille, jotka kirkuen veivät oman osansa mennessään.

Jäimme ihmettelemään mitä lokit kokoontuvat kaislikon reunaan. Jotain ne varmaan näkevät vedessä, mutta eivät kuitenkaan siitä mitään käy nappaamassa. On se meidän käytävä katsomassa mitä tuolla vedessä on, tai onko mitään? Lokit lähtevät kauemmaksi meitä kirkuen moittien.

—On siellä jotakin tuossa näetkö sinä saman kuin minä, sanoo Deme kysyvästi?

Kas pirua, onko se sitä miltä näyttää, ei edes kovin syvälläkään. Otan jo haavia, mutta Deme haluaa ensinnä kuvata pokkarillaan näkemämme.

Otan haavin ja koukkaan sillä veteen, olio jää haaviin, jonka siirrän lähemmäksi venettä ja alan varovasti nostaa. Saan haavin veneeseen josta valuu vain kirkkaita vesipisaroita.
Eeheihän siellä mitään ollut sanon. Pyörimme vielä hetken paikallaan emmekä enää näe vedessä mitään.

Lämmitämme saunan ja paistamme sen saamamme hauen hiilloksella. Parin oluen jälkeen Deme tarkistaa kameransa, ja katso olihan se otus tullut kuvaksi. Sen täytyi olla joku jättimeduusa, mutta miten sellainen voi olla Suomen kylmissä vesissä ja kooltaan näin suuri, se ei meille kyllä sen paremmin selvinnyt.