keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Mortteli


Valitsin morttelin tämän haastekuvan aiheeksi, vaikka ensinnä listasin yli 20 Mo alkuista aihetta, jotka olisivat ollut helppo kuvata tänä aamuna. Vaimo ehdotti tuon painavan esineen kuvaamista, josta minulla ei aikaisemmin ollutkaan kuvaa olemassa. Käytin kolmea valaisinta ja mustaa taustaa. Jalustaa en käyttänyt, koska F2.8 aukolla aiheen pystyi kuvaamaan käsivaralta. Lyhyt syväterävyys voi olla haitta, mutta itse pidän sitä tässä tehokeinona
Varmaan joku on tieteellisesti todistanut, että siemenet yrtit, ym. mausteet säilyvät parhaiten kuivassa, jauhamattomina. Pyrimme siksi ostamaan ja myös keräämään luonnosta erilaista mausteita, joka on helppo hakata aina käsillä olevassa valurautaisessa morttelissa. Ainakin morttelin käytöstä on tullut tapa ja ihminen on tapojensa orja.
Muistan tämän morttelin jo 1940- 50 luvun vaihteesta, jolloin se oli Mummon ja Äidin käytössä. Minun omassa perheessä se on ollut lähes 40 vuotta. Morttelin ikää on vaikea tietää sillä siinä ei ole merkintöjä. Voisiko se olla jopa satavuotias?
Vielä emme kierrätä sitä eteenpäin, mutta tällaiselle perintökalleudelle kyllä löytyy tarvitsija nuoremmasta polvesta.


9 kommenttia:

  1. Täälläkin löytyy kaunis mortteli!

    VastaaPoista
  2. Kaunis on... tämäkin mortteli :)

    VastaaPoista
  3. Perintökalleus on omakin messinkinen morttelini, joka on käytössä jatkuvasti myös.

    VastaaPoista
  4. Kaunis mortteli ja mikä huumaava tuoksu tuleekaan, kun niitä mausteita siinä hienontaa...

    VastaaPoista
  5. 10+ !

    sano indigosielu

    VastaaPoista
  6. Komea mortteli eikä hevin kulu. Tuokin jo noin vanha. Kaunis kuva.

    VastaaPoista
  7. Äärimmäisen tunnelmallinen kuva.

    VastaaPoista
  8. Jo toinen mortteli. Sielukas kuva!

    VastaaPoista