keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Taalainmaankoivu

—Myrsky unhoitti laasta pois..., kuten laulussa sanotaan. Pihassa kasvavassa Taalainmaankoivussa on vielä jonkin verran talven yli säilyneitä syksyn keltaisia lehtiä. Nyt niistä yhden tallensin tänne Makroviikon kuvakavalkadiin.
Minulla on objektiivit hyvin vanhoja, eikä niissä ole parasta mahdollista piirtokykyä. Tämä kuvan otin Sigman 90mm F2.8 makro-objektiivillä, jonka edessä oli lisäksi käytössä naarmuuntunut lähilinssi.


Makrovarustus, kameran ja optiikan lisäksi pitää olla sopiva jalusta ja heijastimia, teippiä, nipistimiä ym. mitä mieleen tulee. Edullisena heijastimena toimii vaikka alumiininen keittiöfolio, jota voi käyttää myös taustana. Voihan sillä ottaa jonkun kasvin taustalle esimerkiksi sinisenä heijastuvan kesätaivaan värin. Taskupeili- tai suurempi voi olla joskus korvaamaton lisävalon antaja varjossa olevalle pienelle luontokohteelle. Pienestä led-avainvalosta on usein apua liikkumattoman kohteen valaisussa. 
Tärähdysten estämiseksi tarvitaan kameraan kaukolaukaisin,  ellei sellaista ole, voi käyttää vitkalaukaisinta. Loittorenkaita saa järjestelmäkameraan aika edullisesti, jos tyytyy esim. Kenko tai muihin harrastelijan kukkarolle paremmin sopiviin. Netissä voi makrovarusteita etsiä mm. Verkkokauppa.com, Digitarvike.fi tai Maitolaituri TV sivuilta. Ulkomaisista mm ebay.com kautta löytää sitten melkein mitä vain. Eniten tässä makroilussa kaivataan kärsivällisyyttä ja kiinnostusta pieniin asioihin.

20 kommenttia:

  1. Kaunis kuultava lehti, ihanat värit!

    VastaaPoista
  2. siinä on vielä syksyn värit varastossa! ihana!

    VastaaPoista
  3. Koivun lehti, ei maahan ehdi ennen kuin uudet tulevat

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana lehti upealla taustavärillä varustettuna!

    VastaaPoista
  5. Hienosti kuultaa valo lehden lävitse!

    VastaaPoista
  6. Kaunis, kuultava lehti, mutta paistaako jossain päin Suomea aurinko??? Epistä.

    VastaaPoista
  7. Valaisin lehteä taustalta keinovalolla, jossa oli suodatin. Ei sateella paista auriko!

    VastaaPoista
  8. Meillä paistoi eilen aurinko ja vähän aamustakin näkyi, mutta ei noin uljasta koivunlehteä.

    VastaaPoista
  9. Valo on aivan jumalallinen! Meikäläisen päätä pyörittävää tekniikkaa lisäksi. Upea!

    VastaaPoista
  10. Hyvin kauniisti on värit ja valo.
    Sitkeä sissi on tämä lehti.;)

    VastaaPoista
  11. Hienot makrokuvat. Kaunis tausta joka korostaa lehden värit.

    VastaaPoista
  12. Lehtikuva on julisteeksi kelpaava. Kauniisti vastavärit hohtavat. Laatuotos.

    VastaaPoista
  13. Ihania kuvia otat :) Tietoisku on loistava!

    VastaaPoista
  14. Vau, upeat värit ja valot! Mukavaa kun te tietävät annatte myös teknisiä neuvoja, led-valostakin olisi ollut monasti hyötyä.

    VastaaPoista
  15. aaa miten ihana eka kuva varsinkin! ^^

    VastaaPoista
  16. Sulla onkin todella kauniit makrokuvat, terävät ja hyvät!

    VastaaPoista