maanantai 2. toukokuuta 2011

Tietoteos -70 luvulta

Mustavalkomaanantai #70
Kunnioitettava, 70. Mustavalkomaanantai on nyt saavutettu. Sen kunniaksi tämänkertaisessa kuvassakin olisi näyttävä, tavalla tai toisella, tuo mukava pyöreä luku.
Minulle tämä aihe tuntui lähes ylivoimaiselta, kun ei ollut kuvaa edes 70 km liikennemerkistä. Fokus 8-osainen tietosanakirja ilmestyi -70 luvulla, jolloin se oli hyvinkin tärkeä kodin edullinen tietoteos. Lähinnä hankin se silloin lapsia varten, mutta pääasiassa kirjasarja on toiminut omana hakuteoksenani. Vieläkin selailen sitä satunnaisesti, vaikka digiaikaan on muita helpompia ja ajankohtaisella tiedolla päivitettyjä tietolähteitä. Fokus säilyttää silti tärkeän aseman meidän perheen kirjahyllyssä.

7 kommenttia:

  1. Ei noita vanhoja tietosanakirjoja kannata
    hävittää.
    Kirjoja minäkin ensin katselin, olisi ollut
    Don Quijoten seitsemäskymmenes luku yhtenä
    vaihtoehtona.

    VastaaPoista
  2. Muistan, kun ennen noita kirjasarjoja myytiin ovelta ovelle, vieläköhän sellaista tapahtuu?
    Kodin tietosanakirjat olivat hinnakkaita, mutta pitihän ne hyllyssä olla.
    Nykyään katsotaan googlesta....

    VastaaPoista
  3. Muistan kyllä ainakin joitakin sarjoja myydyn ovelta ovelle kaupalla. Tämän Fokuksen ostin Turun Kansallisesta kirjakaupasta. Kun ei ollut Googlea oli kirjasarja hyvään tarpee3seen, ja on se edelleen, kun etsin nyt jo historiallisia asiaoita.

    VastaaPoista
  4. Hyvinhän lopulta kävi, kun löysit tämän tietoviisaan kirjasarjan.

    VastaaPoista
  5. Meillä isä osti lapsuudenkodissani saman sarjan meitä lapsia varten. Vieläkin kirjat on äidillä hyllyssä ja täytyy tunnustaa, että aika harvoin niitä tuli selailtua.

    VastaaPoista
  6. Hyvin ideoitu kuva haasteeseen. Arvokkaita nuo vanhat tietosanakirjat. Niistä oli suurta apua koulutyössä: tuolloin kun ei vielä mitään nettiä ollut.

    Ja lapsena lempikirjoja olivat Zoo-sarjan kirja, joita oli muistaakseni kuusi. Niitä selailtiin siskon kanssa ja katseltiin eläinkuvia :D

    VastaaPoista
  7. En ole minäkään hävittänyt vanhoja tietosanakirjoja - jotenkin niiden selaaminen on nostalgiaa myös.

    VastaaPoista