perjantai 30. maaliskuuta 2012

Sinne hävisi

Harrastan monia asioita kuten kirjoittamista ja minulla on tietokoneessa suuriakin laatimiani tekstitiedostoja. Varmuuskopion niitä aika ajoin, mutta äsken huomasin, että varmistus tulee tehdä hyvin usein, vaikka ennen tätä päivää en ole juuri mitään menettänyt.

Tänään sitten tapahtui vahinko. Ihmettelin kun kone jumittui tallennusvaiheeseen, lopulta ohjelma pysähtyi ja käyttöjärjestelmä kaatui. Käynnistin koneen normaalitilassa jolloin kaikki eteni kuten pitääkin. Yritin avata tuon tallennusvaiheeseen jääneen tiedoston, jossa on 47 sivua tekstiä, taulukoita ja kuvia sisältävää materiaalia. Ei vaan avaudu, eikä automaattipalauskaan tuonut sitä takaisin, vaikka tiedosto on kovalevyllä.

Haluaisin tekemäni työn takaisin, mutta ei se taida onnistua. Etsin Googlella ohjeita ja latasin jonkun palautusohjelmankin, mutta en saanut tiedostoa takaisin. Taitaa olla, että se on tähtien takana bittiavaruudessa. Olkoon, siellä ei se minun päivääni pilaa, vaikka harmittaa, kun itse en mielestäni omalla toiminnalla aiheuttanut tätä vahinkoa.

Virheestä on kuitenkin helpompi ottaa opiksi. Ei sitä osaa olla riittävän tarkka, ellei koskaan tällaista tapahtuisi. Tekstiasiakirjan automaattinen tallennus 10 minuutin välein ja riittävän usein tuommoinen pidempi asiakirja on tallennettava toisella levyllä tai USB tikulla olevaan tiedostoon. Vain ”tekemällä oppii”!  Virheiden kautta oppiminen on lähes takuu varmaa, mutta tietojen menetys harmittaa, etenkin kun kommelluksen syytä on vaikea ymmärtää ja selvittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti