Media myllerrys

Ihminen alkaa olla mediamyllerryksen häränsilmässä. Tietoa tulee joka lähteestä, ettei siitä pysty seuraamaan kuin pienen osan. Osa tiedosta on eräänlaista muokattua trollausta, joten tiedon oikeellisuus on niin tai näin. Valitsemme tiedon tulvasta itseä kiinnostavia asioita, jotka ovat jo mitä ilmisemmin jonkun oman milipiteen mukaan muokattuja. Täysin objektiivista tietoa on vain se mitä omin silmin livenä näkee, kokee tai tuntee. Tietoa on vaikea itse käsitellä ja käsittää. Niin rajussa ympäristössä elämme sillä tietoa tulee lähe koko maailmankaikkeudesta. Kuvallinen tai kirjoitettu tieto vaatii ymmärrystä jota voi nimittää vaikka sanalla medialukutaito. Sitä tarvitaan, onneksi sekin on kehitettävä taito. Nykyajan lapsille se voi kuulua jo koulussa opittaviin asioihin, mutta ikääntyneet joko oppivat itse tai heittävät mokoman sikseen. Harjoitella voi ihan aina, koska materiaalia riittää. Siitä vain on muodostettava oma käsitys vaikka se ei aivan oikea olisikaan. Kun katselen valokuvaa, siinä olevat elementit kertovat (Kuva kertoo enemmän, kuin …) Kannattaa harjoitella, ja kuvasta on ainakin helppo alkaa. Elokuvallinen kerronta on jo paljon monipuolisempaa, sillä mukana on kuvan lisäksi lukematon määrä muita elementtejä. Taustaäänet, puhe, efektit, jne. Liikkuva kamera voi maalata tarinaa laajasti ja käytössä on usein monia kameroita.

Saamme päivittäin monentasoista tieto- tai viihde materiaalia lehdistä, kirjoista televisiosta erilaisista tietokonelaitteista. Pitää valita mikä itseä kiinnostaa, sillä ei kaikki voi kaikkia kiinnostaa. Pelkästään musiikissa on niin paljon erilaisia genrejä. Olisikohan avuksi jos laatisin luettelon omista kiinnostuksen kohteista tai sitten luettelo siitä mikä ei (evvk.) Voisiko siitä olla apua? 

Tietokone on hyvä renki, mutta ei siitä isännäksi ole. Johtavan hakukoneen asema lienee googlella, jolla voi helposti hakea kiinnostavaa tietoa. Vain hakusana tai vähän pidempi haku ja jota tulee vaihtoehtoja, joista voi valita.

Ennen vanhaan oli jopa kirjastossa asiointi hankalaa, etenkin jos kävveli hyllyjen välissä ja etsi satunnaista luettavaa. Varmaan jotain niinkin löytyi ja olihan kirjastossa manuaaliset kortit, jotka helpottivat määrätyn kirjan etsintää. Nykyään kaikki on toisin, kun kirjat voi valita jo kotona, siirtää valinnat virtuaalihyllyyn ja sitten älypuhelimen kanssa katsoo mistä hyllystä ne löytyvät. Jos kirja ei satu juuri nyt olemaan lähikirjastossa on 50 sentin varausmaksu aika pieni sijoitus saada kirja jopa saman viikon aikana toisesta kirjastosta.

Väitän että, me ikääntyneet tarvitsemme medialukutaitoa. Toki ilmankin tulee toimeen, mutta elämä helpottuu, kun tekee valintoja, vaikka eivät nekään aina onnistu, se on turha toive.

Vanhasta ajattelutavasta voi luopua

Valintoja tehdessä samalla tulee tehtyä muutoksia. Päivän käsikirjoitus muuttuu aina kun teemme joitakin valintoja. Mennyt on mennyttä eikä se muuksi muutu, mutta tulevaan voi tehdä isojakin korjauksia. Aina ne muutokset eivät kuitenkaan toteudu, eivät ainakaan halutulla tavalla. Poisoppiminen on niin vaikeaa, se on paljon vaikeampaa kuin uusien asioiden oppiminen.

Kaide

Kokosin viime viikolla valokuvakirjan, jollaista en ole koskaan aikaisemmin tehnyt, kumma kyllä nyt sen tein. Ei ollut kiirettä, mutta, kun latasin ohjelman niin en sitten siinä vitkastellut vaan tempasin kuvat sinne ja kirjoitin vähän tekstiä. Kirja on tulossa ja varmaan se on huomenna postilaatikossa. Ei siitä mikään hyvä tullut, mutta uskon että tekemistäni virheistä voin ottaa opiksi.
Se ainakin tiedän että seuraavalla kerralla valitsen sopivat kuvat ja ryhmittelen ne etukäteen. Teen eräänlaisen käsikirjoituksen siitä mitä haluan kirjassa sen katsojille kertoa. Haluan panna asialle jonkinlaiset kaiteet tai raamit. Eikös se ole niin kuin rakentamisessakin, että on helpompi kun on piirustukset siitä mitä on aikomassa. Jos vain tekee ja tuskailee, syntyy vain eräänlaisia harakanpesiä.

Omenan hahmo

Lokakuisena iltapäivänä vesipisara roikkuu Makamik omenan leuan alla. Kevyt tuuli ei saa vesipisaraa siitä putoamaan, ei vielä, mutta kyllä se kohta tuosta tipahtaa.
Koristeomeneapuun hedelmä on kurttinen ja pieni, eivät edes linnut sitä kelpuuta ruuakseen, niin hapan se on. Hedelmä saattaa roikkua siinä vielä ensi keväänä, kun uudet punaiset kukat täyttävät puun. Pakko sen on kuitenkin aikanaan lahota, mutta vielä ei ole sen aika.

Klubi 77

Tyhjä tupakka aski on aika vanha. Rasiassa on hinta, mutta se ei näy oikein selvästi, mutta arvelen siinä olevan 40,09 mk. Askin ikää en tiedä, enkä näe tuossa vuosilukua olevan. Varmuudella se on isäni tupakka-aski ehkä 1950 luvulta. Hän poltti aika ahkerasti tupakkia joten sen savuun sai lapset tottua, mutta yhdestäkään meistä lapsista ei ole tullut tupakoitsijoita. Tupakanhimo ei näinollen  ainakaan meidän suvussa periytynyt. Tosin isäkin lopetti tupakanpolton jo 1956 Kekkosen tullessa presidentiksi. Kyllä se luopuminen oli vaikeaa ja paljon siihen piti Sisuja syödä. Sisu kuitenkin riitti ja hän pääsi kokonaan eroon tupakasta.
Kuluneella tyhjällä klubiaskilla on muistoarvoa, joten säilytän sitä aarteena ja nyt se on kuvallisestikin tallenettu.

Sattuipas vahinko

Nyt oli se tilanne, että työpöytää piti raivata kaikesta turhasta. Siinä oli joitakin telakoita ja kuulokkeita, latureita ja papereita. Siinä siivotessa oli kortinlukija irronnut USB-kaapelista ja jostain syystä se tipahti kovalle lattialle. En siihen sen kummempaa huomiota kiinnittänyt, tuollainen kevyt muovinen kun se on.

Jonkinlainen yllätys tuli, kun piti sillä lukea kuvia CF-kortilta. Koko kortti ei tunnistautunut tietokoneessa. Irti ottamisen jälkeen ei sitä tuntenut kamerakaan. Kokeilin toistakin korttia ja sama juttu. Luku- ja kirjoituskelvottomiksi muuttuivat molemmat kortit. Ei hyvä, että kortinlukija on rikki, en sitä niinkään sure, mutta meni siinä joitakin kuvia. Ne kortitkaan eivät toimineet.

Sain 2Gt:n kortin formatoitua kamerassa ja sen jälkeen tein saman tuolle 8 gigaiselle. Formatointi onnistui, mutta se formatoitui vain 2 gt:n kokoon.

Millä tai miten saisin palautettua sen alkuperäiseen kapasiteettiin 8 gigaiseksi vai onko sitä nyt käytettävä ¼ alkuperäisestä koosta? Nyt pitää etsiä kaupasta uusi kortinlukija ja varamaan on ostettava myös pari uutta muistikorttia.

Romunkeräilyn loppu

On se vaan ihme, miten autotalliin ja talon ns. hyötyullakolle kertyy kaikenlaista käytöstä poistettua tavaraa. Siellä on pöytää ja tuolia, osa ihan kunnollistakin, mutta kun niille ei ole tarvetta. Eniten minua on harmittanut, kun autotallissa lojui vuonna 1979 ostettu hieno, aika kalliskin Hammond sähköurku. Ihan kunnossa se oli, mutta ei se käynyt kaupaksi vaikka sitä monesti ilmoittelin. Kukaan ei tullut hakemaan vaikka olisin antanut ilmaiseksi.

Ennen talventuloa raivaan kaikki romut varastosta ja tänään oli sen raivauksen aloituspäivä. Ensimmäiseksi lähti tuo Hammond-urku ja pari nojatuolia ym. Peräkärry pakattiin kaverin kanssa niin täyteen kuin siihen kohtuudella mahtui ja sitten Mustankorkean kaatopaikalle. Sinne kelpasi, mutta ei sentään ilmaiseksi mennyt vaan vielä piti 15 euroa maksaa, että saimme kuorman puretuksi. Toinenkin, ehkä kolmaskin peräkärry kuorma sinne on vielä vietävä, mutta kaikki sellaiset huonekalut, josta voi tehdä sahan kanssa takkapuita käytän ensi talvena lämmitykseen.

Perjantaipakina

Kaikki muuttuu nykyään niin nopeasti, ettei siinä pysy perässä, paitsi niin, että yrittää tehdä itse aina uusia muutoksia, ”poisoppia” ja yllytän toisiakin sellaiseen. Ainakin politiikassa arvostellaan takin kääntäjiä, kuten teki Hjallis eilen haastatellessaan vasemmistoliiton Paavoa.

Mutta kun maailma muuttuu, miksi ei siinä voi aihtua ihmisten ajatuksetkin, poliitikoista puhumattakaan. Minä yritin sitä kokeilla ihan kirjallisesti. Listasin 25 asiaa peräkkäin ja sitten siihen reunaan piirsin kaksi saraketta. Laitoin kruksin toiseen. Hyväksyn! – En hyväksy! Enpäs nyt lähde sitä luetteloani tähän kopioimaan, mutta aivan ajankohtaisia kysymyksiä asetin ihan vain itselleni. Osa niistä oli politiikasta, mutta monet liippaavat läheltä omaa arkipäivää. Sen sain itsestäni selville, että joitakin peruasioita, kuten sinappi ja jokin viini- tai konjakkimerkki pysyvät. Lähes kaikessa muussa käännän takkia tuulten mukaan.

Tätä kirjoittaessani näen ikkunasta harmaan kolean kevätpäivän, mutta sen verran tuuli pohjoisesta puhaltaa, että se kuljettaa pilviä pois antaa tilaa etelävirtaukselle, joka tuo taatusti kevään. Vappu on usein vielä kylmä, mutta sitten se kesä saapuu, niin käy nytkin.

Yleensä ei kannata esittää tosiasioita ainakaan sään suhteen, sillä vaikka viralliset ennusteet ovat ammattimaisen hyviä, silti käy usein, että ilmat reistailevat.

Onko maailmassa mitään varmaa, joka ei muuttuisi odottamattomasti kuten Nokia, joten odotan kevättä, joka yllättäisi oudosti ollen lempeä ja kaunis, kuten Outolemmen narinat.

282. Outolemmen narinoita

Sinne hävisi

Harrastan monia asioita kuten kirjoittamista ja minulla on tietokoneessa suuriakin laatimiani tekstitiedostoja. Varmuuskopion niitä aika ajoin, mutta äsken huomasin, että varmistus tulee tehdä hyvin usein, vaikka ennen tätä päivää en ole juuri mitään menettänyt.

Tänään sitten tapahtui vahinko. Ihmettelin kun kone jumittui tallennusvaiheeseen, lopulta ohjelma pysähtyi ja käyttöjärjestelmä kaatui. Käynnistin koneen normaalitilassa jolloin kaikki eteni kuten pitääkin. Yritin avata tuon tallennusvaiheeseen jääneen tiedoston, jossa on 47 sivua tekstiä, taulukoita ja kuvia sisältävää materiaalia. Ei vaan avaudu, eikä automaattipalauskaan tuonut sitä takaisin, vaikka tiedosto on kovalevyllä.

Haluaisin tekemäni työn takaisin, mutta ei se taida onnistua. Etsin Googlella ohjeita ja latasin jonkun palautusohjelmankin, mutta en saanut tiedostoa takaisin. Taitaa olla, että se on tähtien takana bittiavaruudessa. Olkoon, siellä ei se minun päivääni pilaa, vaikka harmittaa, kun itse en mielestäni omalla toiminnalla aiheuttanut tätä vahinkoa.

Virheestä on kuitenkin helpompi ottaa opiksi. Ei sitä osaa olla riittävän tarkka, ellei koskaan tällaista tapahtuisi. Tekstiasiakirjan automaattinen tallennus 10 minuutin välein ja riittävän usein tuommoinen pidempi asiakirja on tallennettava toisella levyllä tai USB tikulla olevaan tiedostoon. Vain ”tekemällä oppii”!  Virheiden kautta oppiminen on lähes takuu varmaa, mutta tietojen menetys harmittaa, etenkin kun kommelluksen syytä on vaikea ymmärtää ja selvittää.

Tervetuloa uusi ulkoinen levy



Uusi ulkoinen levy

Mitä kaikkea menetin, kun levy vaihtui uuteen. Onneksi en aivan tarkkaan tiedä sitä, mutta onni on myös, että suuri osa tiedosta on koneen levyllä tallessa. Jonkun verran meni videoita ja valokuvia, mutta videoista on ainakin kuvaustiedostot tallella. On vain tehtävä uusi editointi. Opettavainen tämä vahinko oli. Nyt ostan vielä yhden lisälevyn, jossa säilytän vain varmuuskopiot. Tämä mennyt levy oli työlevy, sillä en pidä paljon tilaa vievää keskeneräisiä videoprojekteja koneen sisäisellä levyllä.


Jokainen kovalevy menee joskus rikki, sen olen toki tiennyt ja nyt oli oikeastaan hyvä, että tämä tapahtui takuun alaiselle laitteelle. Sain sentään uuden aseman vikaantuneen tilalle.

  Asiasta aikaisemmin

Luopuminen voi helpottaa

Voitko luovuttaa tämän minulle, kysyin lapselta: ”En mä oikein voi kun mä vielä leikin sillä”. Usein luopuminen jostakin tärkeästä on vaikeaa ja usein pitää jopa valehdella itselleen ja ehkä muillekin miksi luovuttaminen ei käy. Ihminen on omistamisenhaluinen, ollut sitä varmaan aikojen alusta saakka. Jos annamme jotakin pois haluamme uutta tilalle. Jokin laite menee rikki, niin ensimmäisenä tulee mieleen hankkia uusi, vaikka sitä ei olisi tarpeellista korvata.

Ostaminen on on myös tavallaan luovuttamista. Ostaessa luovumme rahasta tavaraa tai palvelua vastaan. Nykyisin kun ei tarvitse käsitellä seteleitä tuntuu, että muutamasta satasesta on helppo luopua, kun siihen ei tarvitse kuin näppäillä kortin pin-koodi. Jos lompakosta pitää kaivaa satasia ja parikymppisiä, minä saattaisin olla harkitsevaisempi, enkä yhtä helposti luopuisi rahasta.

Ajasta päivistä hetkistä on luovuttava heti syntymästä alkaen, sillä jokainen eletty päivä on luovutettu pois, eikä ”ajan ratasta” voi edes pysäyttää. Hyvin pitkään lapsuudessa ja nuoruudessa toivoi olevansa vanhempi, mutta sitten tuli käänne, jolloin jokainen vuosi tuntuu menetykseltä, sillä tiimalasi tyhjenee aikanaan. Ihminen joutuu antamaan kaiken pois. Tavalla tai toisella se on vääjäämätön kohtalo, mutta vaikka joudumme luopumaan ei koskaan luovuteta.

Muutoksiin pitää sopeutua

Olin hyvin, hyvin tyytyväinen Windos XP Pro käyttöjärjestelmään, joka oli koneessani yli 5 vuotta. Kone tuli vaihtoikään ja uuteen koneeseen asennettiin Windos7. Tähän en ole ollut aivan tyytyväinen, sillä uuteen järjestelmään ei saa ajureita kaikille minulla oleville vanhoille laitteille. Eniten harmittaa, kun jouduin hylkäämään käyttökelpoisen filmiskannerin. Vanhalle laser tulostimelle ei ole myöskään ohjuria, muista pienemmistä laitteista puhumattakaan. Nyt harmittaa, kun videoääniä muokatessani tarvitsisin StereoMix ominaisuutta. Ilmeisesti se on seiskassa, mutta piilotettuna ominaisuutena, jota en ainakaan toistaiseksi ole onnistunut kaivamaan sitä käyttöön. Joitakin pieniä Win7 käyttöjärjestelmässä olevia entiseen nähden hienoja toimintoja, olen jo oppinut.
 
Yleensä tietoteknisissä asioissa on totuttu menemään uusissa versioissa parempaan, mutta tämä uusin käyttis ei oikein tunnu minulle vielä istuvan, vaikka muuten en muutosvastarintaa tunnekaan. Varmaan on omissa toimintatavoissakin vikaa, sillä vanhasta tutusta on vaikea luopua. Harmittaa, että luovutin sen XP:n jo pois, sillä olisin melko sen vielä  lataamaan uuteen koneeseen.  

Vähemmän perunaa

Luin 13/10 Hesarin Kuluttajasivua, jossa vertailtiin erilaisia ruokavalioita. Näyttää sen perusteella, että suomalainen ruokavalio poikkeaa aasialaisesta ja välimeren ympäristön maista lähinnä siinä, että syömme paljon runsaammin perunoita. Hesarin mukaan — Kreikassa kehotetaankin syömään korkeintaan neljä perunaa (300g) viikossa. Ainakin minulla menee tuo määrä hyvin päivässä. Olisi varmaan siirryttävä riisinkäyttöön.

Ostan kaupassa käydessäni normaalisti kerralla 5 kiloa perunoita, Yleensä otan valmiiksi pakattuja, koska ne ovat kestävässä pussissa. Tänään oli niin hyvännäköistä irtoperunaa, että ostin niitä, mutta nuo muovipussit jotka ovat irto perunoiden vieressä, eivät kestä kuin muutaman potaatin. Pakkasin pussiin 5 kiloa ja sehän levisi, kuin ne kuuluisat Jokisen eväät. Panin kaksi pussia päällekkäin, että sain perunani kassalle, sittenkin oli vaikeuksia. Kassalle kerroin ongelmasta, mutta ei kait se hänelle kuulu, pitäisi jollekin osaston vastaavalle valittaa. Ehkä on parasta vain vähentää perunoiden kertaostosta, niin välttyisi myös perunan nopean hiilarin huonoilta vaikutuksilta.

Teen muutoksia

Muutos on pitkä prosessi, johon vaikuttavat monet inhimilliset asiat. Pieneenkin muutokseen kuluu runsaasti aikaa. Onneksi ihminen ei ole kone, johon joisi laittaa uuden ohjelman ja se on siinä. Olisihan se helppoa, mutta muutoksen tekemisen ja vanhojen tapojen poispyyhkiminen on sittenkin mielenkiintoista. Minua kummastuttaa, kun esim. politiikassa ”takinkääntämistä” pidetään negatiivisena asiana. Ihmistä, joka pystyy hylkäämään vanhoja huonoksi havaittuja tapojaan, kehittyy ja ansaitsee kunnioitusta.   

Itsetutkiskelua

Tämä homma on alussa, ja kaikki on mennyt suunnitellusti. Ainut, jota ihmettelen, olen minä itse. Miksi olen antanut painon nousta, kun sen voi pitää aisoissa? Pelkään ainoastaan sitä opinko koskaan todella painonhallinnan, vai jatkanko edelleen jojo laihduttajana?    

Tämä onnistuu!

Tärkeään asiaan sitoutuminen tuo tarkoituksen tullessaan!

Ensimmäinen painonpudotus viikko on kulunut, eikä tunnu ollenkaan kurjalta, pikemmin päinvastoin. Alussa paino laskee nopeasti, sen tiedän entisestään, mutta samalla se motivoi. Olen saanut nyt pois 2,2 kiloa ja trendi tulee toivon mukaan jatkumaan, joskin pyrin vain 1 kilo/viikko vauhtiin. Pääasiassa pudotus aiheutuu ruokailutapojen muutoksista, mutta nälässä en ole ollut. Liikuntaa olen lisännyt vain vähän. On mukavampi liikkua enemmän sitten, kun saan turhaa rasvaa edes vähän pois vyötäröltä.

Valkoista sokeria en käytä ollenkaan, muutenkin pyrin laskemaan hiilihydraattien määrää tuntuvasti. YLEN MOT ohjelman käynnistämää rasvakeskustelua on mielenkiintoista seurata ja tuntuu kummalta, ettei lääke- ja ravitsemustieteen sisällä olla oikein yksimielisiä, mikä ihmiselle on parasta. Kanssaihmisiä seuraamalla voi vain ihmetellä, miksi meitä ylipainoisia on valtaosa väestöstä. Voisimmeko toisenlaisilla ravitsemussuosituksilla olla hoikempia ja terveempiä?