lauantai 20. lokakuuta 2012

Tulen kanssa on oltava varovainen


Savun hälvettyä voi vain todeta jotakin jo tapahtuneen, jos sitten kykenee enää mitään havainnoimaan.

Vanhan viisauden totuus on:
  • Ei savua ilman tulta
  • Tuli on hyvä renki, mutta kavala isäntä

    Hyvä nämä asiat on mielessä pitää ja yrittää olla varovainen ja tähdentää varovaisuutta myös lapsille ja nuorille, sillä ei ole tulen kanssa syytä leikkiä.
    Palovaroitin
    Uudet rakennusmääräykset velvoittavat asentamaan jo rakennusvaiheessa verkkovirtakäyttöiset palovaroittimet taloon.

    Näissä vanhoissa taloissa voidaan vielä käyttää vanhoja, pelkän pariston voimalla piippaavia varoittimia. Muistelen, että palovaroitin tulee olla jokaista alkavaa 60 m² kohden. Meillä se tarkoittaa, että noita rasioita tulee olla neljä- viisi. Nyt kun laskin niin kaikkiaan niitä onkin 6 kappaletta.

    Piti oikein lähteä tarkistamaan, että ne myös toimivat, ja löytyihän siellä katossa yksi, josta oli patteri kokonaan pois. Nyt sekin on taas toimintakunnossa, kun laitoin siihen tuoreen patterin. Hyvä olisi myös, jos kaikki varoittimet aloittaisivat yhteisen konsertin, jos yksikin savua haistaa.

    Sitten on vielä yksi paha asia, ja se on häkä, joka on hajuton mauton ja tappava kaasu, jota voi päästä huonetiloihin ainakin puulämmityksen yhteydessä, jos ei osata uuneja oikein käyttää.

    Kaikenlaisiin asioihin ihmisen on hyvä varautua ennakkoon, sillä todellakin savun hälvettyä voi olla juupelin paha mieli.

1 kommentti:

  1. Vinha perä noissa vanhan kansan sanonnoissa. Savun ilmestyessä väärään paikkaan, on aina huonompi juttu.
    Häkävaroitin ei ole sekään puulämmitteisissä asunnoissa pöllömpi henkivakuutus.

    VastaaPoista