maanantai 20. toukokuuta 2013

Mailapelien ja viisujen viikko

On helpottava tunne, kun ei enää tarvitse seurata MM-jääkiekkoa. Suomalaiset selvisivät otteluista kunnialla, vaikka olisi se pronssimitali pitänyt Suomeen saada. Pienestä se kiinni jäikin, kun yhdestä epäonnistuneesta rangaistuslaukauksesta mitali meni USA:n. Onko noissa pelin säännöissä jokin vika, kun ei reilusti anneta pelaamalla ratkaista voittajaa. Olisi se voitto tosin niinkin voinut mennä samalla tavalla, tai sitten ei.

Loppuottelu Sveitsin ja ruotsalaisten välillä oli sitäkin selvempi, sillä sen näki helposti, miten paremmin ruotsalaisten porukka mailoillaan pelasi.

Toinen mielenkiintoinen TV-ohjelma menneviikolla oli nuo Euroviisut. Olisi siinäkin säänöissä korjaamisen varaa, sillä ainakin näin katsojan kannalta on väsyttävää istua telkkaria töllöttäen pitkälle aamuyöhön saakka. Aamulla oli melkein krapulapäissään noin pitkään valvottuaan, eikä sitä ihan kuivin suin pitkää viisuilua jaksanut katsella. Muutenkin 26 kappaletta ja niiden välissä turhaa höpinää, niin kyllä se kysyi kestävyyttä katsoa ne kaikki loppuun asti.

Ehkä niistä parhaat viisut sijoittuivat kärkeen, mutta loppupää ei kyllä mielestäni mennyt enää paremmuusjärjestykseen. Suomen edustuskappale ei ilmeisesti aivan terävämpään kärkeen kuulunut, mutta jos se olisi ollut edes puolivälin paremmalla puolen ei voisi valittaa. Luulisi viisaiden TV- ja musiiki-ihmisten osaavan laatia tuollekin kilpailulle oikeudenmukaisemmat säännöt ja katselijoille nautittavamman ohjelman.

1 kommentti:

  1. Joo, jääkiekko on jääkiekkoa ja rehellistä tappelua, mutta viisut on teennäistä pelleilyä. Mutta jos kansa niistä tykkää ja rahaa tulee, niin siitä vaan pelleilemään.

    VastaaPoista