perjantai 11. huhtikuuta 2014

Monenlaista tekemistä

Aamusta alkaen on satanut vettä, ei paljoa, mutta kuitenkin. Sade edistää kevään tuloa, etenkin jos sataisi vähän reilummin. Maa on vielä paksussa jäässä, eikä kevät kovin aikaisessa ole, vaikka välillä jo siltä näytti. Sade on oikein tervetullutta, eikä se ole menoa haitannut, sillä aamupäivällä oli tehtävä, pikku hankintoja rautakaupasta ja iltapäivä kului palaverissa istuessa. Monet palaverit ovat pitkästyttäviä, kun lähinnä vain kuunnellaan, mitä joku PoverPoint puhuja pitää hyvänä asiana. Vastaan paneminen ole aina paikallaan. Ei vaan oikein tajuta, että asioita voisi tehdä eri tavoin, mitä niitä on vuosikymmenett aina ennen tehty. Erilaisuus saattaa aiheuttaa jotakin riesaa, mutta jos lopputulos olisi riemukaan erilainen ja ehkäpä jopa parempi.
 
Kuuntelin eilen hetken telkkarista eduskunnan välikysymyskeskustelua, ja vaikutti vähän, kuin kaikki valehtelisivat, tai ainakin puhut omaan pussiinsa. Olisi se virkistävää, jos joku kertoisi, miten asiat oikeasti ovat. Se vain voi olla vaikeaa, jos kukaan ei totuutta tiedä, eikä tulevaisuutta tunne.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti