perjantai 14. marraskuuta 2014

Andte voitti BB-potin

Nyt se loppu!
Lapin poika Andte voitti 100 000€ BB-palkintopotin. Peräti 12 viikkoa piti finalistien olla ulkomaailmasta suljettuna BB-talossa, josta vain yksi selvisi rahapalkinnon voittajana. Varmasti tuo aika on ollut monelle kova, ja varmaan myös hyödyllinen koulu.

Katsojia ohjelman formaatti koukuttaa, enemmän tai vähemmän. Olen seurannut ohjelmaa kaikkina sen kymmenenä kautena, joskin tämä kausi on jäänyt huomattavan vähäiselle katselulle. Olen katsonut vain Mari Vainion koostelähetykset, joten talon tapahtumat ovat jotenkin selvillä. 
Tällä kaudella oli mukana mielenkiintoisia ihmisiä. Sieltä kukin on pudonnut lähes oikealla vuorollaan. Ainut, joka mielestäni olisi voinut olla talossa pidempään on Nimo.

Odotin vaihto-oppilasta jostakin ulkomaisesta BB-talosta, mutta sitä ei tänä vuonna tullut, eikä kukaan asukas päässyt vaihtoon. Jos olisin heti alussa veikannut voittajaa olisin, varmaan veikannut juuri Andtea. Millään en olisi osannut arvata Annan sijoittumista kakkoseksi. Andten voitto meni oikeaan osoitteeseen vaikka, ei se olisi pieleen mennyt vaikka sen olisi voittanut pikkuinen Joonas.


1 kommentti:

  1. Minä olen katsonut tällä kaudella vain muutaman Marin sunnuntaisen talk-shown. Ei oikein selvää suosikkia ollut, mutta niihin ei kuulunut ainakaan Nimo, Jonathan eikä Dani! Andte hyvä voittaja!

    VastaaPoista