Heräsin aamulla, enkä suinkaan ollut
levänneen oloinen, vaan jäsenet olivat puutuneet, ja paikkoja
kivisti. Muistelin olenko nähnyt yöllä jotakin unta, vai mistä
epämukava olo johtuu. Vähitellen mieleen palautui, että jossakin
vieraassa paikassa olen yöni viettänyt. Taivalsin yksin autiomaata,
mutta auringon laskiessa löysin keitaan, jossa pysähdyn puun alle
ja siihen väsyneenä nukahdin.
Aamuyöllä heräsin, koska tunsin
itseni nälkäiseksi ja janoiseksi, mutta minulla ei ollut vettä, ei
ruokaa. Huomasin että puu, jonka alla lepäsin oli hedelmäpuu. Sen
latvassa keikkui muutamia herkullisen näköisiä kypsiä hedelmiä.
Mitenkään muuten en niitä sieltä saa, kuin kiipeämällä
korkealle, lähelle latvusta. Pääsin kuin pääsinkin puuhun ja
kurkotin oksaa, ja niin sieltä putosi pari suurta syötävää
hedelmää maahan.
Olin onnessani kun selvisin vielä
ehjänä alas puusta. Söin hedelmän, vähän toistakin. Pian taas
nukuin syvästi. Saattoi niissä hedelmissä olla jotakin huumaavaa.
Unessa sain toivoa jotakin, ja minä tietysti halusin koko
hedelmällisen keitaan itselleni, maan joka tuotti noita ihmeellisiä
etelän hedelmiä. Toivon myös riittäviä vesisateita ja
vesivarastoja, sillä ilman vettä mikään ei puutarhassa kasva.
Monipuolinen
oli toiveideni lista, halusin myös suuren joukon työväkeä, ja
kaiken sen minä olin pian saava.
Heräsin aamulla, mutta olin kotona,
omassa sängyssäni, eikä hedelmätarhasta ollut mitään tietoa, ei
edes alkeellisinta karttaa. Oli vain muhkurainen patja, siinä
rullalle kiertyneet lakanat, ja lihakseni ja luuni, kuin kivipedin
kolhimat. Niin vähän muistin yöllisen unen tapahtumista, että en
olisi tämänkään vertaa voinut kirjoittaa, ellei pakinaperjantain
haaste olisi minua muistuttanut.