Jokaisella luvulla on jokin merkitys,
niin on nollakin tärkeä, jos sen edellä on joku muu numero.
Ykkönen on vähän kuin A, josta kaikki alkaa. Liikennemerkki jossa
on 1 ja kaksi nollaa merkitsee, että saa ajaa kesänopeutta, paitsi
moottoritiellä, jolla voi kesäisin körötellä kovempaakin.

Tievarressa on aika yleisesti liikennemerkkejä, mutta on myös
sellaisia ”kottaraispönttöjä”, jotka voivat vilahtaa ja
välähtää, kulkijaa lukujen merkityksestä muistuttaen. Jo
sellainen välähdys sattuu kohdalle on mukavaa postia odotettavissa.
Ei se ole mikään Joulukortti, vaan siinä maksumääräyksessä on
taikaluku, joka säilyy mielessä ainakin seuraavaan välähdykseen
saakka. Ei auta edes itsensä sääliminen silloin, kun tililtä on
luovutettava kruunulle, mitä sille kuuluu. Itselleni tuollainen
tapahtuma on toistaiseksi osunut vain kerran ja silloin odotin
saavani myös valokuvan ylinopeutta ajavasta, mutta ei sitä tullut,
ja se harmittaa vieläkin. Tapaus jäi mieleen kerrasta enkä
ainakaan tieten tahtoen halua uudelleen kokea sitä sakon maksamisen
tuskaa.
Taikaluku on myös tämän päivän
harvinainen päiväys 11.11.11. Ei kutenkaan ainakaan vielä ole
mitään kummallista sattunut, eikä vaimokaan halua lähteä
uusitavihkiytymään. Saattaa olla, että monelle tämä päivämäärä
vie tielle joka johtaa ennen huomista avioliiton satamaan. Ensi
vuonna on vuorossa 12.12.12, mutta sen jälkeen vastaavia
päivämäärien taikalukuja saakin odottaa pitkään.
Hienoja luku-sarjoja - vielä kun laittaa kello-ajat kohdalleen ja jos olisi Ii-joella kuvailemassa...!
VastaaPoistaVoisi muistella...!
Itsekin takerruin nollaan ja sen merkitykseen eri yhteyksissä. Luvut ovat ihmeellisiä, pystyvät ilahduttamaan tai järkyttämään, riippuu yhteydestä. Mainio tarina.
VastaaPoista