perjantai 11. marraskuuta 2011

Taikaluku muistuttaa

Jokaisella luvulla on jokin merkitys, niin on nollakin tärkeä, jos sen edellä on joku muu numero. Ykkönen on vähän kuin A, josta kaikki alkaa. Liikennemerkki jossa on 1 ja kaksi nollaa merkitsee, että saa ajaa kesänopeutta, paitsi moottoritiellä, jolla voi kesäisin körötellä kovempaakin.

Tievarressa on aika yleisesti liikennemerkkejä, mutta on myös sellaisia ”kottaraispönttöjä”, jotka voivat vilahtaa ja välähtää, kulkijaa lukujen merkityksestä muistuttaen. Jo sellainen välähdys sattuu kohdalle on mukavaa postia odotettavissa. Ei se ole mikään Joulukortti, vaan siinä maksumääräyksessä on taikaluku, joka säilyy mielessä ainakin seuraavaan välähdykseen saakka. Ei auta edes itsensä sääliminen silloin, kun tililtä on luovutettava kruunulle, mitä sille kuuluu. Itselleni tuollainen tapahtuma on toistaiseksi osunut vain kerran ja silloin odotin saavani myös valokuvan ylinopeutta ajavasta, mutta ei sitä tullut, ja se harmittaa vieläkin. Tapaus jäi mieleen kerrasta enkä ainakaan tieten tahtoen halua uudelleen kokea sitä sakon maksamisen tuskaa.

Taikaluku on myös tämän päivän harvinainen päiväys 11.11.11. Ei kutenkaan ainakaan vielä ole mitään kummallista sattunut, eikä vaimokaan halua lähteä uusitavihkiytymään. Saattaa olla, että monelle tämä päivämäärä vie tielle joka johtaa ennen huomista avioliiton satamaan. Ensi vuonna on vuorossa 12.12.12, mutta sen jälkeen vastaavia päivämäärien taikalukuja saakin odottaa pitkään.

2 kommenttia:

  1. Hienoja luku-sarjoja - vielä kun laittaa kello-ajat kohdalleen ja jos olisi Ii-joella kuvailemassa...!
    Voisi muistella...!

    VastaaPoista
  2. Itsekin takerruin nollaan ja sen merkitykseen eri yhteyksissä. Luvut ovat ihmeellisiä, pystyvät ilahduttamaan tai järkyttämään, riippuu yhteydestä. Mainio tarina.

    VastaaPoista