perjantai 30. maaliskuuta 2012

Kurotan kevääseen ja siitä eteenpäin

Lyhyestä kylmien säiden tuomasta kevään tulon taantumasta huolimatta kevät on käsillä. Maaliskuun lopulla, on ihan normaalia, että yöllä on pakkasta ja sataa räntää ja tulee uutta luntakin. Pääsiäinen on vasta ensi viikolla, joten tuntuu vielä liian aikaiselta kurottaa katsetta pitkälle kevääseen, joka kyllä aikanaan edistyy ja lopulta saapuu odotettu kesä.

Maarianpäivänä, viime sunnuntaina katolla oli vielä lunta, joten vanhan uskomuksen mukaan sitä on Vappuna vaollakin. Saapa nähdä miten tänä vuonna kevät kiirehtii. Nyt valmistaudutaan Palmusunnuntain aamusella trullien vastaanottoon. Palmusunnuntai osuu aprillipäiväksi, joten trulleja voisi nyt narrata, vaikka antamalla tavallistakin parempia karkkeja noille kirjavasti pukeutuneille virpojille. Viikonvaihteessa viimeistään pannaan mämmimaltaat imeltymään, jotta pääsiäisenä saa nauttia itse ja tarjota vieraille tuota tummaa itse tehtyä herkkua. Veratilun vuoksi on ostettava jokunen rove valmistakin mämmiä.

Kevääseen katsoessa kurottaa myös kesään ja suunnittelee jo kaikenlaista. Nyt jo tiedämme, että on monia juhlia näköpiirissä, kun joitakin rippijuhlia, ylioppilaita ja ensimmäinen kutsu kesähäihin on tullut. Parin viikon mittainen kutsu Välimeren lämpöön on myös olemassa ja paljon muutakin kesämenoa ja matkaa. Ihmetyttää vain mistä löytyy aika oman pihan ja puutarhan hoitoon, sillä tiedossa on noita pidempiä pihasta poissaoloja jo aika monta.

Yleensä kesän vihannekset, kurkut ja tomaatit on viljelty omassa kasvihuoneessa, mutta nyt saattaa olla niin, ettei tänä vuonna ole niiden hoitajia paikalla. Tietysti olisi olemassa mahdollisuus automatisoida kastelu, mutta sitten sadosta tulee liian arvokas verrattuna torihintoihin. Ja onhan se niinkin, että kuka niitä vihanneksia tarvitsee, kun isäntäväki on matkoilla.
Näin sitä on kurotettava katsetta tulevaan, sillä muuten olisi kuin autoilija tuntemattomalla tiellä ilman karttaa ja kompassia, navigaattorista puhumattakaan.

Pakinaperjantai

3 kommenttia:

  1. Mämminteko ei kyllä onnistu kailta pölöpältä, että onnittelut tuosta taidosta. Ja kuinka hienoa on suunnitella tulevaa kesää... ihminen herää ja on onnellinen!

    VastaaPoista
  2. En tiedä Maarianpäivästä ja muitakin säätä ennustavia allakkapäiviä vähän epäilen. Yhden kuitenkin uskon: Jos harakka hyppii pitkänäperjantaina hangella, on silloin maassa lunta.

    VastaaPoista
  3. Siellähän on kevät-kesäsuunnittelut pitkällä ja mukavaa menoa luvassa.
    En ole koskaan tehnyt mämmiä, mutta uskon että omatehty on kaikkein parasta.

    VastaaPoista