lauantai 3. maaliskuuta 2012

Säröllä

Oli taas tullut se aika, että Hessun pitää käydä autonsa katsastamassa. Edellisestä käynnistä oli kulunut lähes lakisääteinen vuosi, mutta Hessun autoon oli kertynyt edellisestä katsastuksesta vain alle 8000 kilometriä. Minustakin se on aika vähän, kun ottaa huomioon kaikki auton kiinteät kulut, kuten vakuutukset ja ajoneuvoveron. Auto tuntui olevan omistajansa käsityksen mukaan kunnossa, mutta kerran vuodessa se pitää silti huoltaa, vaikka vähän ajaakin, hän ajatteli. Sattuipa mukavasti olemaan lehdessä merkkiliikkeen ilmoitus edullisesta 150€ huoltopaketista, joten Hessu tilasi ja sai nopeasti ajan huoltoon.

Kaikki meni mukavasti, mutta sitten odottavan miehen puheille tuli huoltopäällikkö, joka kertoi pienistä lisätöistä.
—Takalasin pyyhkimen sulka, lämmityslaitteen puhallin oikkuilee ja jarruja on herkistettävä. Voisimme tehdä nämä lisätyöt nyt samalla ja siinä kuluisi aikaa noin pari tuntia.

No jos on kerran semmoisia vikoja, niin jos ne sitten tehdään, ei se varmaan paljoa maksa?
—Ei paljoa, joten jatketaan tästä sanoi huoltopäällikkö.

Aikaa kului ja Hessu luki mukanaan olleen 200 sivuisen romaanin lävitse ja ihmetteli autonsa viipymistä yli puolenpäivän. Kohta hän näki, että auto oli jo ajettu hallista ulos, mutta papereita ei kait vielä ollut, joten odotus jatkui.

Viimein Hessun kärsivällisyys loppui ja tivasi kulkupelinsä avaimia, koska auto oli jo pitkään parkissa jököttänyt. Sitten tuli laskun maksun aika, jolloin se selkeni karu totuus auton muuttuvien kustannusten kalleudesta. Huoltolaskun loppusumma oli 770€. Hämmästynyt mies maksoi ihmetellen, miten 150 euron huoltopaketti olikin kasvanut moninkertaiseksi. Hänelle vakuuteltiin, että nyt vain ajelet taas huolettomia kilometrejä vuoden eteenpäin, autosi on katsastuskunnossa.

Hessu ajoi viereiselle katsastusasemalle, jossa se otettiin heti tarkastukseen, ”Hyvältä tämä näyttää”, katsastusmies puheli autoa tutkiessaan.

—Katsohan, nyt löytyi vika, tämä etujousi on poikki, ei mennytkään lävitse. Vaihdata jousi, ja mielellään kummallekin puolelle, tule sitten uudelleen näyttämään.

Taisi Hessu miettiä pahoja asioita auton pidon kustannuksia punnitessaan. Korjauttaako hän autonsa jousiviankin merkkikorjaamossa, vai meneekö edullisempaan yleiskorjaamoon?

—Olisivat ne saaneet siinä huollon katsastustarkastuksessa huomata katkenneen jousenkin, sadatteli Hessu ja katseli autoaan tyytymättömänä, mutta arvatenkin jotakin uutta oppineena.

...
Pakinaperjantai 275. Halkeama keltaisessa kivessä

4 kommenttia:

  1. Hessu raukka! On varmasti saman kokeneitä useitakin. Paras olisi tyytyä kuvassa olevaan muoviautoon! Mutta hassulta näyttäisi, jos iso mies tuommoisella päristelisi pikatiellä.

    VastaaPoista
  2. Kun Hessua jo jymäytetään näin suruttomasti, millainen olisi naisasiakkaan asema ns. merkkikorjaamossa. Tulee mieleen "kaikenlaista". Hyvä pakina. Opettavainen myös lukijalle.

    VastaaPoista
  3. Jaapa, autoa voi huoltaa ennen tai jälkeen vian tuloa. Tosin tuolla 800 eurolla saa jo peräkontillisen auton osia kaupasta.

    VastaaPoista
  4. Ja on se hullua, että teknisesti monimutkaisia autoja ei enää oikein voi laitattaa muualla kuin merkkikorjaamossa... Onneksi vielä tuo vanhempi peli kulkee meillä ja voidaan käyttää tuttua korjaajaa.

    VastaaPoista