sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Varsiselleri/lehtiselleri



Varsiselleri on mainio maukas kasvis salaatteihin ym. ruuanlaittoon. Taitaa sisältää joitakin hyviä aineita ja entsyymejä. Ainakin sen tuoksu on raikas ja maku mielenkiintoinen.

Usein sitä ostetaan. Kerran löysin sattumoisin netistä vinkin, miten varsisellerin tyven voi hyödyntää. Leikkaa noin 3 sentin pala ja laita se juomalasiin jossa on pohjalla noin 1 sentti vettä. Siitä lähtee kasvamaan uusi selleri, jonka voi n. kahden viikon päästä istuttaa ruukkuun ja taimen saa viedä myöhemmin kukkapenkkiin.

Lehtiselleri vaatii pitkän kasvuajan, joten kehittyneen taimen voi istuttaa vasta lämpimien säiden saavuttua ulkotiloihin. Normaalisti siemenet kylvetään taimikasvatukseen soveltuvalle alustalle jo helmi-maaliskuussa, taimien istuttaminen ulos jätetään kesäkuulle.
Lehtiselleri tarvitsee kastelua ja ravinteikkaan, kuohkean ja multavan maan, ja sen kasvuaika on noin 200 päivää.

Tällainen pikku kokeilu on mielenkiintoista vaikka ei siitä mitään todellista hyötyä olisikaan. Kaikkea on mukava kokeilla ja seuraan, miten kloonatun sellerin kasvu edistyy ulkona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti