| Paljonko syksyinen hyttynen painaa? — Sinisen ajatuksen verran se painmaa! |
Arjen ajatuksia ja askareita, sekä liikuntaa luonnossa, jolloin kamera on matkassa mukana.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sienet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sienet. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 3. syyskuuta 2017
torstai 14. toukokuuta 2015
maanantai 20. lokakuuta 2014
Päivän kuvat
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Sienet ovat pehmeää ravintoa
Nämä sienet ovat ilmestyneet, kuin tyhjästä, sillä niitä ei tuossa polun varrella vielä maanantaina näkynyt. Nyt on satanut parin päivän aikana lähes taukoamatta, joten vanha sanonta:
- Kasvavat, kuin sienet sateella!
Se sanonta pitää edelleen paikkansa. Sienistä saa pehmeää ruokaa ja niitä on paljon metsissä, mutta ovatko nämä kuvan sienet myrkyllisiä vai herkullisia, sitä en tiedä. Annan olla rauhassa, minä joka tunnistan varmuudella vain herkkutatin ja kantarellin, no ehkä sentään joitakin muitakin. Sateinen sää näyttää jatkuvan, joten syksystä saattaa tulla sienisadon kannalta otollinen. Toivottavasti löydän tuttuja sieniä riittävästi, no sen näkee sitten aikanaan.
maanantai 8. heinäkuuta 2013
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Sateella sienetkin kasvavat
Sade on tärkeä asia koska ilman sitä
ei olisi vettä jota kaikki elolliset tarvitsevat. Lomalaisten
mielestä heinäkuussa kaiken sateen pitäisi tulla yöaikaan. Eipä
sadekuurot olekaan meidän hallittavissamme ja vettä tulee, kun on
tullakseen. Tänään on ollut vaihteleva sää. Minun laskujeni
mukaan päivän aikana on tullut jo kuusi lyhyttä, mutta hyvin
vetistä sadekuuroa. Välillä paistaa aurinko ja sitten tulee,
kuin...
Ukkosta ei ole ollut, että sellaista
rauhallista säätilaa tämä on ja heinäkuussa yleensä sataa melko
paljon. Sadetta olisi ihan kiva kuvata, mutta kun aina tulee
sääliteltyä kameran kastumista. Voisihan toki ottaa sateenvarjon
tai pakata kameran muovipussiin, niin että vain objektiivin aukko on
vapaana.
lauantai 28. heinäkuuta 2012
Vaaleaorakas
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Sateella sienet kasvavat
Kävin eilen illalla rannassa
toteamassa, että vene todellakin pitää vettä. Viime päivien
sateet olivat täyttäneet sen lähes ääriään myöten. Jos
uskomme säätietoja
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288483512422.html,
ja miksi emme uskoisi; vettä on tulossa jatkossakin. Viime yönä
sademittariin kertyi 16mm, joka on sentään kohtuullinen siihen
verrattuna, kun joissakin rankkasateissa on kertynyt noin jopa 50mm
tunnin ropauksessa.
Onhan sateesta se hyöty, ettei
tarvitse kasvimaalle vettä kantaa, mutta kun ajattelee mitä
seurauksia ylimääräisestä vedestä on maataloudelle, niin alkaa
hirvittää. Taitavat perunan- ja muidenkin perus elintarvikkeiden
hinnat nousta, jos suuresta sademäärästä seuraisi katovuosi.
Toivottavasti ei sentään, vaan ilmastonmuutos pysyy kohtuullisena,
niin pitää toivoa.
Tuolla rannassa käydessäni poimin
ensimmäiset kantarellit. Niistä näyttää nyt tulevan hyvä
satovuosi, niin paljon kantarellikasvustoa on aluillaan. Sateinen
kesä tietää muutenkin hyvää sienisatoa. Jokohan pitää lähteä
etsimään herkkutattejakin.
Linkki: http://www.accuweather.com/en/fi/finland-weather
Linkki: http://www.accuweather.com/en/fi/finland-weather
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









