sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Syksyä pukkaa


Käydessäni taannoin lääkärissä sain määräyksen käyttää paria erilaista verenpainetta alentavaa pilleriä päivittäin.
— Mitä sivuvaikutuksia näillä on, minä kysyin?
Kaikkiin lääkkeisiin saattaa liittyä joitakin sivuvaikutuksia niin näihinkin, sillä verenpaineen alenemisen lisäksi näillä on sivuvaikutuksena antaa muutamia elinvuosia lisää., sanoi lääkäri.  

Minulla on puhelimen muistikortille ladattuna 600 sivuinen "He eivät tiedä mitä tekevät" äänikirja. Tämä on Jussi Valtosen vuoden 2014 Finlandia palkinnon voittanut teos. Valinnasta päätti Anne Brunila. Kirja ei ole oikeastaan minun makuuni, enkä varmaan lukisi sitä normaali kirjana. Näin ulkoillessa sen kyllä varmaan kuuntelen kokonaan. luettuna tekstiä on  yhteensä 26 tuntia.
Paljon erilaista tietoa siinä opuksessa on, sillä toinen päähenkilö on amerikkalainen mies joka hieman ihmettelee suomalaista elämänmenoa, jopa suomalaista sosiaaliturvaa.
Suomalaista luontoa samoillessa tällainen teos kuluu kuin huomaamatta, joten kirjan kuuntelu tuo minulle lisää ulkoilutunteja. Huomenna on tarkoitus käydä puolukkametsässä ja siinä sitten annan olla kuulokkeiden korvilla sivuvaikutuksena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti