keskiviikko 16. lokakuuta 2013

tiistai 15. lokakuuta 2013

Yöpakkasen jälkeen

Pakkenen tekee monia sellaisia asioita, joita ihminen ei taida.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Pihla

Metsässä
Taitaa talvi lähestyä. Maa on härmässä ja aamulla oli 6° pakkasta.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Keltainen on lokakuun väri

Lokakuu on joskus väritön ja harmaa, mutta toisin on tänä vuonna.

torstai 10. lokakuuta 2013

—Hetki unen ja valveen rajalla


Nyt eletään syksyä, hetkeä menneen kesän ja tulevan talven välillä.
Vuodenaika vaihtuu, muutos talvea kohti etenee päivä kerrallaan. Talviuni ei tule kaikille samalla hetkellä. Yksi  lehtikuusi on kellastunut ja nukahtamaisillaan, kun muut ovat vielä kesäisen vihreitä. Muutos ei pysähdy ikinä, vaikka se on joskus hidasta ja näkymätöntä. Kuitenkaan mikään ei sitä pysäytä, koska talvi on aivan varmasti tulossa.
HAASTE

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Sadunomaista



— Apuva! Merirosvot nousivat öljynporauslautalle jäämerellä!!



Makrohaaste 116

tiistai 8. lokakuuta 2013

Päivän kuva

Soilikki
Valokuvata voi silloin kun haluaa, tai olla kuvaamatta. Valo ja aika ovat minulle sopivat juuri nyt.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Kaunis kesä muistetaan

Syysväri katoaa, kun lehdet varisevat puista maahan
Kauniit syyspäivät ovat jopa mukavampia, kuin kuuma kesä. Tänä vuonna kesästä sai nauttia sillä lämmön, sateiden ja auringon suhde oli kohdallaan. Saimme jokainen nauttia kukkivasta kesästä ja lämpöisistä vesistä. Puutarhakin kukoisti, vaikka sitä ei hirveästi kastellutkaan. Syksyn sadonkorjuun aika oli kuiva jaoten kasvikset voi korjata hyvälaatuisina talteen. Hallattoman syksyn marjasato oli riittävä, mutta sienien osalta keruutulos oli huono. Voi olla, että vaimoni ja minä etsimme sieniä vääristä paikoista.

Kesästä jäi mieleen mukavia muistoja, joita täydentää ihanteellinen syksy. Tästä eteenpäin talvi tekee tuloaan, seon  jo muutamien askelten päässä. Lokakuun lopulla siirretään kellotkin talviaikaan.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

LO itto

Nikon paljeloitto ja PK-13 loittorengas
Loitto on kameran lisäosa, joka liitetään kameran ja objektiivin väliin. Loitto muuttaa objektiivin tarkennusaluetta niin, että objektiivi pystyy tarkentumaan normaalia etäisyyttä lähemmäs. Loitonnuksesta on hyötyä kuvattaessa pieniä kohteita ilman kallista makro-objektiivia.

Loittorenkaita on eri pituisia eri objektiivien kanssa käytettäväksi ja eri tarkennusetäisyyksien saavuttamiseksi. Paljeloitossa loitonnuksen pituutta voi muuttaa portaattomaksi. Loitonnuksen lisääntyessä samalla polttovälillä suurennussuhde kasvaa, ja objektiivin valovoima alenee.

Monet uudet loittorenkaat sisältävät sähköisen yhteyden objektiivin ja kameran väliseen tiedonsiirtoon. Kuvassa olevat loittoni ovat Nikonin vanhoja, mutta käyttökelpoisia vehkeitä, ilman mitään automatiikkaa. Jos tätä vertaa Micro Nikkoriin tai vaikka edullisiin automaattisiin loittorenkaisiin, niin helposti nämä saavat vain museoarvon. Kuitenkin käyttö on helpompaa digi rungolla, jossa voi huoletta haarukoida erilaisia valotuksia. Ennenvanhaan jokainen filmiruutu maksoi, nyt muistiin tallentuvalle sulkimen räpsähdykselle ei tarvitse hintaa laskea.

LO haaste

lauantai 5. lokakuuta 2013

Numeron etsintää

Numero 44
Haastenumeron löytäminen on joskus tuskallinen prosessi, mutta siinä sen viehätys piileekin. Jos numero olisi aina heti silmien edessä ei siitä kokisi mitään erityistä iloa. Olisi vain kuvattava joku kirjan sivunumero ja siinä se sitten on. Minulle ei numeron 44 avautuminen ollut ollenkaan helppo tävä, mutta sitten näin parkkipaikalta lähtevän Volvon. Nappasin auton perästä kuvan. Kuljettaja ei tainnut huomata kuvaamistani, joka olisi häntä varmaan kummastuttanut. Miksi joku haluaa tallentaa kamerallaan rekisterinumeron? Auton tunnistamisen välttämiseksi leikkasin rekisterikilvestä näkymään vain nuo haastevastaukseen tärkeät viimeiset numerot.

torstai 3. lokakuuta 2013

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

tiistai 1. lokakuuta 2013

Talveen on vielä matkaa

Lokakuu on alussa, mutta syksy jatkuu todennäköisesti ainakin tämän kuukauden, ehkä vielä pitkälle marraskuussakin. Talven alkuna pidetään sitä, kun vuorokauden keskilämpötila laskee nollan alapuolelle. Puiden lehvistö harvenee ja värikirjo kasvaa, kunnes puut ovat lehdettömiä. Keskisuomen ruska ei ole tänä syksynä kovin värikäs, sillä yöhallat eivät ole juurikaan lehtiä värittäneet. Pihlajissa on vielä jopa lähes vihreitä, on myös keltasävyisistä aina punaisiin saakka. Onko se maaperästä ja ravinteista kiinni, miten väritys vaihtelee.
Sen verran ulkolämpötila on alentunut, että taloa on pakko lämmittää, muuten voisi varpaita palella. Sähkölämmitteisessä talossa ilmalämpöpumppu on hyvä ratkaisu, joka on toistaiseksi antanut riittävästi lämpöä asuintiloihin. Kosteissa tiloissa on tietenkin lattialämmöt olleet jo pitkään kosteutta torjumassa.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Syyskuu lopuuu nyt


Tästä kuluvasta vuodesta on vielä kolme kuukautta jäljellä ja yhdeksän takana. Mennyt talvi oli kylmä, mutta kulunut kesä oli helteinen ja kaunis. Kohta alkavat järvivedet kylmetä ja lammet saavat rannoilleen jääriitettä. Syksy alkaa kääntyä talveksi. Yleensä lokakuussa saadaan ensilumi, joka ei kestä kevääseen asti välillä sulamatta.

Tutkijoiden mukaan ilmaston pysyvä lämpeneminen on tosiasia, jolla on hetkellisesti joitakin positiivisia vaikutuksia, jotka kuitenkin ovat pitkän päälle negatiivisia. Vaikea on näitä suuria globaalisia asioita ymmärtää, joita ei tiedekään kaikkea tiedä. Ihmiskunta on omilla käyttäytymistavoillaan ja jokainen yksilöllisillä valinnoillaan paljon vartijana. Ei  yksi ihminen toki voi suuresti vaikuttaa, mutta meitä on maapallolla miljardeja niin jo alkaa näkyä, mikäli lähes kaikki pelaisivat joukkueena yhteisen ilmastotavoitteen hyväksi.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Maalaismaisema

Ruskaa Viitasaarella

perjantai 27. syyskuuta 2013

Valintoja

Ellen pidä ottamastani kuvasta, painan delete nappia!

On pakko tehdä valintoja, kun taivaltaa syksyistä metsäpolkua. On valittava polku tai reitti. Koska kamera on kaulalla, pitää valita käyttääkö sitä, tai ei. Yleensä tulee kuvattua, mutta siinä sitten onkin valinnan vaikeus mitä kuvaan. Kuvaanko maisemia, lähi- tai makrokuvia, käytänkö jalustaa, vai kuvaanko käsivaralta jne. Homma on helppoa, kun valitsee kohteen, sommittelee sen, jolloin kuva on enää napain painalluksen päässä. Kamera hoitaa lopun, jos se on automaatilla. Jos haluaa tehdä itse valintoja pitää miettiä valotusaikaa, syväterävyyttä, valojen ja varjojen kontrastia. Aiheita metsä tarjoaa niin paljon ettei kukaan koskaan kaikkea haluamaansakaan saa kuvatuksi. Vaikea on kenenkään varpaille astua, joten kuvallisesta plagioinnista ei ole kysymys kuten joillakin taiteilijoilla, jotka katselevat valokuvia ja sitten tahallaan tai tahtomattaan syyllistyvät pikku rikkomuksiin.
Kuvan voi ottaa uudelleen, mutta mennyttä hetkeä ei voi enää tavoittaa
 

torstai 26. syyskuuta 2013

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Puhtaus on tahrattomuutta

Puhtaasti näkeminen tulee vanhemmiten entistä tärkeämmäksi

tiistai 24. syyskuuta 2013

Suppilovahverot

Monet sienikeittoannokset ovat varmassa tallessa
Viime viikolla poimitut suppilovahverot mahtuvat kuivattuna muutamaan maitopurkkiin. Säilytys ei vaadi paljoa komerotilaa ja sienet säilyvät ruuaksilaittoon saakka.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Oravanmarjat

Helakan punaisia oravanmarjoja ei tee mieli maistaa, sillä ne ovat lievästi myrkyllisiä

lauantai 21. syyskuuta 2013

Lohikäärmeen rahat riittivät

Haastenumero (45)

Lohikäärmeen piilopaikka on metsässä.  Mehiliset linnut ja muut metsän eläimimet ovat sen hyviä ystäviä. Mehiläiset ovat keränneet kesällä makeaa hunajaa, jota lohikäärme ystävineen haluaa ostaa. Vaikaea pulma on koska yhteenkerättyjä pennejä on vain 45¨, kun mehiläiset haluavat hunajasta ainakin 50 penniä. Tiukan tinkiminen tuloksena kauppa syntyi 45 pennillä, ja kaikki ovat taas tyytyväisiä.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Johtopaikoilla olo on hyvätuloisten homma,

mutta jokainen lehti kellastuu aikanaan, ellei puuta kaadeta motolla tai sahan ja kirveen kanssa, se lahoaa ja kaatuu itsestään.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

maanantai 16. syyskuuta 2013

Roskaa

Kukaan meistä ei pysy kiinni ajassa, eikä kellastunut lehti pysy puussa. Se on vain niin, että aikansa kutakin. Vielä viikko sitten vihreänä kukoistanut vaahteranlehti on tänään maahan pudonnut roska. Pieni pakkanen ja sen jälkeinen syysmyrsky, niin jopa syksyn väriloisto katoaa nopeasti.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ween ja maan wiljaa tarjosi ostajille syksyn satoa




Ween Maan Wiljaa on Jyväskylässä joka syksy järjestetty koko perheen syksyinen tapahtuma, jossa voi nauttia lähiruokaa paikanpäällä tai ostaa kotiin vietäväksi. Myyjiä oli lukuisasti ja oli siellä jopa lievää tungostakin. Suosiossa tällainen tapahtuma on, sillä vastaan tuli tuttu, jos toinenkin. Valtaosa oli tietenkin tuiki tuntemattomia.

Sää oli tänä viikonloppuna suotuisa kaikenlaiselle ulkoilulle, joten ei tuolla basaarimaisessa tungoksessa kauaa viitsinyt kulkea, etenkin kun myyntikojuille pysähtyminen oli hupaa rahamassille, vaikka pääsymaksua alueelle ei tarvinnutkaan maksaa.

Kuokkalan silta

lauantai 14. syyskuuta 2013

Tyhjä on nolla

Numerokuvissa haetaan tyhjää nollaa:
-lasi on tyhjä (0)
-lasin suu kuvaa nollaa (0)

perjantai 13. syyskuuta 2013

Mörrimöykkyä ei näkynyt kärpäsienen alla

Kärpässieniä ei pidä kerätä, mutta niiden kuvaaminen ei ole vaarallista 

torstai 12. syyskuuta 2013

Simsalabim

Kaviot kivellä

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

tiistai 10. syyskuuta 2013

Syksyn väriä

Laajavuori Vuorilampi

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

lauantai 7. syyskuuta 2013

Haasteena numero (35)

Kuvassa 35 mm mustavalko filmi ja 35 mm objektiivi. Taustalla 35mm kinofilmikamera.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Vehka kellastuu

Suovehka

Vaimo kävi läheisessä sienipaikassa ja palatessaan hänellä oli pienehkö korillinen keltaisia kantarelleja. Sienien päälle hän oli poiminut suon laidasta kellastumaan alkavan vehkan lehden.
Katsoin keltaista lehteä, jonka hän oli heittämässä kompostisankoon, mutta minä otin lehden häneltä, asetin sen mustalle taustalle ja otin kuvan.

Nyt lehti säilyy kuvana ja näkyy laajalti netissä, vaikka fyysisesti se on kompostissa, josta se palaa luonnon ravinne ketjuun.

Valokuvaus on helppoa, sillä pitää vain valita kohde etsimeen ja painaa nappia.

torstai 5. syyskuuta 2013

Kota - koti

Saarijärven Kivikauden kylässä on muinaisem mallin mukaan rakennetuja kotia
Wikipedian mukaan koti sana on ilmeisesti tullut kota sanasta, ”menemme kotiin tai tulemme kodista”. Koti on useimmilla ihmisillä ja sitä pidetään paikkana, joka on vakituinen asunto, missä säilytetään henkilökohtaista omaisuutta. Kodissa asuvat perheenjäsenet ja siellä vietetään aika, jolloin ollaan kotona.

Aina on ollut, ja on edelleen olemassa myös kodittomia ihmisiä. Maailman kodittomien määrän arvioidaan olevan noin 100 miljoonaa. Suomessa on kodittomille paikkoja, joissa he voivat nukkua yönsä ja peseytyä.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Vaajalan kauppakeskus on avattu



Tänään en käynytkään ostoksilla lähimarketissa vaan ajelin Vaajakoskelle, jossa avattiin uusi ja näyttävä Vaajalan Kauppakeskus. Kokonaispinta-alaa on yli ½ hehtaaria, jossa tarjolla on monenlaista hyvää palvelua. S-marketin lisäksi saman katon alla ovat Vaajakosken Alko, apteekki sekä lounas kahvila- ja konditoria. Näiden lisäksi keskukseen avattiin eläintarvikeliike sekä parturikampaamo.

Avajaispäivänä asiakkaita oli paikalla hyvin runsaasti ja pysäköinnin opastajilla oli kovasti puuhaa, jotta autot saatiin sopimaan pysäköintialueelle, jolla on autopaikkoja noin 400.

Taikakalu


Lievästä taikauskosta on paljon hyötyä, eikä siitä ainakaan ole minulle haittaa ollut. Tämä ei ole mikään kunnon työkalu, mutta se on todellinen taikakalu tarvittaessa. Monella kalareissulla siitä on ollut suurta apua ja täma kuvassa oleva apuväline minulla kulkee kameralaukun taskussa. Yhden olen hukannutkin, mutta tilalle on pitänyt heti hankkia toinen, niin riippuvaiseksi tällaisesta taikavälineestä voi tulla. Jos taikakalua ei ole mukana on lähes sata varmaa, että silloin jokin pieni ongelma kohtaa.


tiistai 3. syyskuuta 2013

Jyväskylän syyskesää

Tämä kulunut kesä jää muistoihin todellisena unelmakesänä, mutta ei tässä alkusyksyssäkään ole mitään valittamisen aihetta. Jotenkin nämä syksyiset päivät, ovat kuin kruunu hienolle kesälle.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Luonnossa tapahtuu muutoksia joka hetki

Tästä alkaa syksy
Schaumanin linna Jyväskylä (Tänään avointen ovien päivä)

lauantai 31. elokuuta 2013

Kuvahaastenumero 36


Filmille voi kuvata 36 diaa

perjantai 30. elokuuta 2013

Luonnossa mieli rauhoittuu


Elokuu käy vähiin ja samalla loppuu kesä, sillä pian alkava syyskuu on jo kiistatta syksyä. Kesän värit ovat edelleen tallella ja tästä ne vain kirkastuvat ensimmäisten hallojen ja pakkaöiden koittaessa. Ennen värikuvat olivat parhaimmillaan dioissa, mutta nyt niistä on vain muisto jäljellä. Hyvin värit toistuvat digikuvissa, eikä se niistä edes haalistu kuten noista vanhemman teknologian tallenteista.

Loppukesän luonnossa liikkuminen tekee hyvää henkiselle ja ruumilliselle kunnolle.

torstai 29. elokuuta 2013