lauantai 8. lokakuuta 2011

Kriistautia on havaittu

Syksyisestä auringosta ei säteile enää riittävää D-vitamiiniannosta, joten nyt on syytä avata pilleripurkki. D-vitamiini on tarpeen, koska se ehkäisee luiden pehmenemistä ja sitä keljua länkisäärisyyttä aiheuttavaa lasten riisitatautia.
Otsikossa on kuitenkin (K)= ennen ärrää.

Tietääkseni sellaista vitamiinia ei olekaan joka vaikuttaisi isoihin kriiseihin, joita maailmassa ilmenee tuhkatiheään. Maailmantalous on hyvin kriisiherkkä ja monet pankit kärsivät kriiseistä. Tuntuu kuin koko Euroopan Unioni olisi kriisi. Perussuomalaisilla on resepti tuohon tautiin, mutta sillä lääkkeellä on monien mielestä runsaasti haitallisia sivuvaikutuksia, joten sitä ei ihan hevin nautita. Kriisien kanssa on vain opittava elämään, sillä vastuskyky kasvaa siedätyshoidolla, joten ei isoa hätää, kyllä näiden kriisien kanssa pärjää, kun ei hötkyile.

Ilmastonmuutos on yksi kriisi, joka ainakin nyt tuntuu pelkästään hyvältä, sillä tämmöisestä lämpimästä syksystä on pelkkää iloa. Samaa ei voi sanoa noilla alavilla mailla ja isojen merien rannoilla, joilla strombit myrskyää ja vesi nousee asumuksiin asti. Siitä vasta kriisi syntyisi, jos oikein suuri osa kriisialueiden ihmisistä halusi paeta muuttuvia olosuhteita meidän lintukotoomme. 

Kaikilla meillä on omat kriisimme, eikä niihin kaikkiin mikään lääke tepsi. Ihmisen kohtalo on vain sellainen, että toisilla on liikaa ja toisilla taas ei juuri mitään.

2 kommenttia:

  1. Toden totta: ei pidä hötkyillä,aina on kriiseistä selvitty!

    VastaaPoista
  2. Ja kaikki on niin kovin suhteellista, on se tikku sormessa iso kriisi, jos ei ole isompaa sattunut (eikä sotaa kokenut). Ja lapselle pieni suru on iso, ja paatuneelle taas ei enää mikään tunnu miltään.

    D-vitaminiin saantisuositus on, muuten, Suomessa suuresti aliarvioitu, sitä pitäisi napsia enemmäkin kuin se yks pieni pilleri.

    VastaaPoista