sunnuntai 11. elokuuta 2013

Vaeltelin kirpputorilla

Tänään kirpparilla
 K irpputorit ovat kohtuullisen mielenkiintoisia ja tänään oli Keskisuomalaisen ”Maakunnan markkinat” livekirpputori Aholaidassa Keskisuomalaisen toimitalon pihassa. Suuri parkkialue oli täyttynyt myyjistä ja heidän tuomistaan itselle ylimääräisistä tavaroista. Oli siellä vaatetta joka lähtöön leluja ja taideteoksia ym. En tiedä kuinka hyvä bisnestä se on myyjille, sillä suuri väkijoukko kiertää aluetta ja aika vähän näyttää syntyvän kauppoja.

Minä en ostanut tänään kuin pari kuumaa grillimakkaraa, sillä muuta itselleni tarpeellista sieltä ei löytynyt. Ehkä olin vähän myöhään liikkeellä, jolloin parhaat tavarat oli jo myyty. Ihmetytti mm. tarjolla oleva kirjallisuus. Pääasiassa siellä oli vanhoja pokkareita. Kirjojen hinta ei ollut korkea, joten ei sen vuoksi, mutta ei vain ollut sellaista kirjaa tarjolla, jonka olisin halunnut ostaa luettavaksi.

Yleensä kuitenkin kaikki tekee kauppansa, jos vain hinnoista sovitaan, mutta kun toinen myy pois itselleen täysin tarpeettomaksi käynyttä tavaraa, miksi se pitäisi viedä omiin nurkkiinsa. Pelkästä ostamisen ilosta ei vanhaa tavaraa kannata kerätä. Ei silti olen tehnyt kirpputoreilta monia todellisia löytöjä ja sen takia niitä tulee kierreltyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti