perjantai 8. maaliskuuta 2013

Ahtaajat ovat avainasemassa

Meille suomalaisille on kansantalouden kannalta tärkeää olla työssä mahdollisimman nuoresta aina eläkeikään saakka. Työssä oloaikaa pyritään pidentämään alku- ja loppupäästä. Maamme talous tarvitsee verotuloja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen. Oli ammatti sitten mikä tahansa sama laulu. Joissakin ammateissa rahaa tulee kuin tukinajosta, mutta kaikki ammatit eivät ole samanlaisia. Ei toki tarvitsekaan, sillä muuten ei tarvittaisi ammattimaista ammatinvalintaa.

Ahtaajan ammatti kuuluu merenläheisiin ammatteihin eikä täydellinen maakrapu tiedä tuosta tärkeästä työstä juuri mitään. Tiedän kyllä, että Kotkassa on ahtaajat patsas, jossa pojat kantavat Puutavaraa laivaan. Ahtauksesta tulee mieleen ahtaus, kuinkas muuten, eikä ahtaus ole mukavaa. Muistuukin mieleen miten painostavana olen kokenut ahtauden etenkin Lontoon metrossa ruuhka-aikaan, siellä oli tulla joskus ahtaan paikan kammo. Kerran jäimme jossakin itäblokin kaupungissa hissiin. Mukana oli 12 henkilöä ja se hissi taisi olla mitoitettu vain kymmenelle. Oli siinäkin ahtaus melkoista. Oltiin oltu kymmenen minuuttia jumissa, kun päätin kokeilla ovea, työnsin sitä, sehän aukesi. Hissi oli laskeutunut vain vähän kerroksen ohi ja siitä se pikkuhiljaa palasi oikeaan tasoon. Oli se kaikkille iloinen paikka, kun ahtaus loppui.

Olen syntynyt silloin hyvin pienenä Laviassa, jossa on tapana sanoa vielä nykyäänkin:
—Mä oon kotosi Laviast, enkä mistään ahtaaast!

Ehkä olen saanut verenperintönä, pienen kammon ahtautumista kohtaan, sillä en kyllä pidä mistään pienistä alle 1000 m² omakotitonteistakaan. Mulla pitää liikkumatilaa olla vähän joka suuntaan.

Eikös joku edellinen presidentti aloittanut työuransa juuri ahtaustyössä Turun satamassa. Ahtaajan ammatti on tärkeä koska Suomesta tulee saada aikaan mahdollisimman paljon vientiä, tavaraa ulkomaille ja laivaliikenne on ehkä kaikkein edullisin tapa mm. puutavaran ja raskaan teollisuuden kuljetuksiin.

Ahtaus ammattina on varmaan muuttunut siinä missä muutkin ammatit, ettei sitä enää juuri sillä tavalla tehdä, kuin Kotkan ahtaajat patsasta katsoen saattaisi kuvitella.

Linkki: Ahtaajat patsas

2 kommenttia:

  1. Jossain väitettiin että Tokion lähijunissa on ahtaajia joisen tehtävä on ahtaa ihmiset sisään että ovet mahtuvat sulkeutumaan. Tarinan todenperäisyydestä en ole ihan varma, mutta 600 neliön tontilta 2500-neliöiselle muuttaneena tiedän mistä puhut kun tonteista puhut, ja olen ihan samaa mieltä.

    VastaaPoista
  2. Hyvä juttu jos ovi aukesi. Minulle pahin pelko on tuo, että jää hissiin jumiin. Meidän kerrostalon hissi on hieman epäkunnossa. Siihen ilmeisesti nyt kuitenkin tulee hissin peruskorjaus lähiaikoina. https://www.schindler.com/fi/internet/fi/modernization.html

    VastaaPoista