Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikuntaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikuntaa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. heinäkuuta 2016

perjantai 13. helmikuuta 2015

Menen usein metsään


Luonto on kuvaajan aarreaitta
Kuljen vanhaan metsään, jossa katselen puiden muhkuraista kaarnaa tai repaleista tuohta. Aistin keväisen metsän ruohon tuoksun ja kuulen lintujen aamu laulun. Luonnosta saan voimaa ja ajatuksia, eikä minun tarvitse juosta itseäni hikeen ei muutenkaan väsyä, kun katselen, kuuntelen kävellessäni tutkin ympäristöä ja tietenkin kuvaan. Kuvatessani opin asioita kivistä ja kannoista ja koko maailmasta. Käytän erilaisia objektiiveja laajakulmasta pitkään polttoväliin. Kuvaan paljon lähikuvia ja makroja ötököitä, sammalta ja kukkia.  
Kun olen tutustunut tähän alueeseen etsin uuden erilaisen metsän, toki haluan palata samoille jäljille eri vuodenaikoina ja erilaisissa säätiloissa, jopa sateella. Talvipakkasella kaikki on niin erilaista, kuin kevään puhjetessa kukkaan. 

maanantai 1. joulukuuta 2014

Elämässä on paljon poisoppimista


Sain lauantaina flunssapiikillä  käydessä jonkinlaisen herätyksen, että jotakin on tehtävä itsensä hyväksi. Paino, verenpaine ja sokerit, ne eivät ole aivan niiden raja-arvojen sisällä, jossa niiden pitäisi olla. Olen myös laiska liikkumaan, joten liikunnalla ei arvoja juuri saa korjatuksi, mutta miten olisi jos muuttaisi ruokatottumuksia. Vähemmän leipää, maitoa, voita ja lihaa ja perunoita. Mitä sitten jäljelle jää, jos noista luopuu. Ehkä ei pidäkään ryhtyä totaalikieltäytyjäksi, kun voi lähteä liikkeelle vähentämällä ja lisäämällä, vihreämpää, sitä jota jäniksen eväänä pidetään. Se ei ole helppoa, mutta koska tuntuu, kuin näin ei voi jatkua niin pitää se poisoppiminen aloittaa. Hyllyt notkuvat kirjoja ja tiedän mitä pitää tehdä, mutta olenko riittävän jämäkkä tekemään muutoksen? On vain aloitettava pienillä päätöksillä ja sitten kun saa jonkun prosentin painosta pois, voisi sitä liikunnan lisäämistäkin harkita. Tämä ei ole uudenvuoden lupaus vaan Joulukuun ensimmäisen päivän päätös ja tästä mennään kuukausi kerrallaan. Koskaan ennen en ole onnistunut tekemään pysyvää parannusta, joten nyt on kaikki mahdollista.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Paljon kuvattu Pappilanjoki


Joki on sula, vaikka pakkasta on ollut jo pitkään ja alimmat lämpötilat reilusti alle 20 asteen. Kait se on se liike, joka pitää sulana. Se pittäisi aina muistaa, ettei pakkanen ole este liikkumiselle ja melko varmasti vanhempi ihminen jähmettyy nopeasti jos unohtaa liikunnan.
Valokuvaus antaa hyvän motivaation liikkumiseen, sillä erilaisina päivinä saa samastakin kohteesta hyvin erilaisia kuvia. Olken joskus käynyt katsomassa Pariisissa Claude Monet maalauksia. Hänellä oli apana käyttää samaa aihetta monissa erilaisisa valaistuksissa ja taulut ovat hienoja. Miksi ei valokuvaajakin voisi lainata hänen ideaansa, etsimällä kohteen eryispiirteitä erilaisina aikoina ja erilaisissa valaistuksissa.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Euroilla saa kalaonnea

Pappilanjoki, Palokka

Vaikka maassa on lumi ja pakasta on yli 10°, ei vesi siltikään jäädy. Tuskin joessa mitään glykolia on, oikeaa vettä se on, mutta pienikin virtaama estää jäätymisen. En ole mistään mitannut jäiden paksuutta, mutta ainakin pienet lammikot ovat jäässä. Joko ensimmäiset kalastaja ovat jäällä, sitäkään en tiedä, en ainakaan itse vielä jäille lähtisi urheilemaan. Marketin kalatiskiltä ostin tänään joulukalaa ja ihan ihmeekseni katselin miten suurta eurosyöttiä on käytettävä pienenkin kalamäärän saalistamiseen. Kuitenkin se on hyvin turvallista ja miellyttävääkin käyttää palvelevaa kalatiskiä.
Olen ollut aina huono kalamies, mutta mikä sitä estäisi kokeilemasta vaikka pilkkiä, kunhan jäät paksunevat. Milloinkahan se tulee se kalastuksenhoitomaksu takaisin myös eläkeläiskalamiehille? Pilkki- ja mato-onki sentään taitavat jäädä verottomiksi. Minusta eläkeläisille pitäisi sallia virkistyskalastus ilman suurempia velvoitteita, sillä niin tuli edes vähän enemmän ulkoiltua, joka saattaisi säästää yhteiskuntaa terveydenhoitomenoissa enemmän kuin, mitä tuo kalastuksenhoitomaksu kassaan kerryttää.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Vesi jäähtyy, järvi jäätyy

Marraskuisesta auringoista iloitsen, vaikka se onkin matalalla. Kuitenkin se valaisee tämän hetken, eikä huomisen tapahtumista kukaan vielä tiedä.
Marraskuisena päivänä valoisaa aikaa on vain hetki, mutta toisinaan näin kuukauden lopulla on aurinkoista. Maassa on vain vähän lunta ja metsän märät paikat alkavat olla kantavassa jäässä. Poluilla on mukava kulkea, kun taas kaupungin jalankulkutiet ovat petollisen liukkaita.
Ulkoillessa voi tarkkailla vaikka marraskuisia pilviä, joita ei juuri tule huomattua siksi, kun valtaosin koko taivas on pilviverhossa. Tänään oli aurinkoista, jopa niin pitkään, että hitaampikin olisi ehtinyt valjastaa hevosen reen eteen. Pieni mukava pakkanen ja raskaat lumipilvet roikkuvat nyt iltataivaalla, joten talvi alkaa olla hyvässä alussa. Huomenna on marraskuun viimeinen päivä ja ensiviikko on jo Joulukuuta.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Pakkasaamuna


Lokakuisen aamun valkea hanki ja auringonpaiste saa luonnon näyttämään huhtikuisen aamun kaltaiselta. Ilma oin raikas ja yöllisen pakkasen jäljiltä järven rannassa on ohutta riitettä. Ei kuitenkaan kannata uskoa, että tässä ja nyt olisi pysyvän talven alku. En muista milloin, jos koskaan lokakuinen lumi olisi pysynyt maassa kevääseen saakka. Muutama lämmin päivä ja yö sekä syksyinen vesisade, niin palaamme jälleen pimeään syksyyn.

Tällainen alkutalven kirkas sunnuntai on kuitenkin oiva sää kävellä metsässä. Jos puheradiosta kuulemani ohjelma pitää paikkansa, voi metsässä kävely ilman sen kummempaa tarkoitusta vastata muutamia lääkärin määräämiä ihmepillereitä. Tässä kuten niin monessa muussakin asiassa on avuksi, kun voimakkaasti uskoo kuulemaansa ja vähän itseensäkin.

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Aamulla

Aika koleaa kesäkeliä tämä, kun aamulla ulos astuessa lämpömittari näytti vain 10 astetta. Ilma on raikas, eikä säätiedotuksen lupaamaa yöhallaa ilmeisesti ollut ainakaan meidän pihalla.

Heinäkuun lopulla liikenne on lomien vuoksi normaalia rauhallisempaa. Kävelen reippaasti kevyenliikenteen väyliä noin 6 kilometrin terveyskävelyn. Minulla ei ole minnekään kiire, joten on aikaa nauttia kesäisestä luonnosta ja katsella miten kukat kukkivat.

Lupiini, tuo kultuurikarkulainen on tienpitäjän toimesta saanut mahdottoman suuren jalansijan. Sitä kukkii eri väreissä nyt kaikkialla ja varmaan se tukahduttaa joutoalueilta ja tienpenkoilta muita lajeja. Lupiinin saamaa kasvutilaa on ilmeisen mahdoton rajoittaa. Pujoa näyttää myös olevan paljon. Se ei vielä ole kukassa, mutta kun kukinta alkaa, on allergikkojen hyvä väistää sitä. Muita kävelijöitä ei aikaisena aamuna ole, kun koiranulkoilijat ilmeisesti vielä nukkuvat, tai ovat sitten kesämökeillään.

Näyttää siltä, että säätiedotus on tänään osumassa oikeaan, koska pilvipeite vaikuttaa ohenevan joten se lupaa päivästä aurinkoisen, tai ainakin luvassa on puolipilvistä. Päivällä saamme ilmeisesti jopa lähes 20° lämmintä.  

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kevään koittaessa

Ollessani pikkupoika isä pyysi meitä lapsia pääsiäisaamuna ulos katsomaan miten iloisesti aurinko tanssii. Siinä kun lapset killittivät vedet silmissä kirkasta aamuaurinkoa. Se todella alkoi silmin nähden väreillä ja silmissä tanssia. Kait se on ollut joskus niin, että ihmiset todella uskoivat, auringon tanssivan pääsiäisaamuisin. Olisihan se hieno asia, mutta sille ei ole olemassa tieteellistä perustetta.

Pääsiäisen pyhät olivat kirkkaan aurinkoisia ja pakkasen jälkeen aamuhanki hyvin kantava. Ainakin lumikenkäilijää hanki kannatti niin metsissä, kuin soillakin. Oli oikein ilo kulkea omia reittejä, sen paremmin suunnittelematta. Ihan tuli mieleen ajatus, että jos joku lähtisi seuraamaan jälkiäni, niin varmaan mierttisi:
-Mitähän tuokin kulkija on ajatellut mutkitellessaan ja pensaalta pensaalle?

Monen risun luona kyykistelin, heitin repun hangelle ja katselin valon ja varjon piirtymistä valkoiseen hankeen. Kuvasin sarjan pajunkissoista ja katselin lepän mutkikkaita oksia ja pieniä käpyjä. Yllättäen tapasin rannan lähdepaikassa yksinäisen joutsenen, joka säikähti pahasti lumikenkieni rahinaa. Heti linnun nähtyäni otin siitä kuvan, eikä toiseen kuvaan ollut mitään mahdollisuutta, sillä häirityksi tullut lintu päästi pari haukahdusta, kuin koira ja nousi kevyesti siivilleen.
Olen joskus saanut väitellä hiihtäjän kanssa, lumikenkäilyn erilaisuutta puolustaen. Toki ymmärrän, että hiihto on liikuntamuotona oivallista. Mikäli haluaa nauttia talvisesta luonnosta, lumikengät antavat ihan toisenlaisen liikuntamuodon ja kiireettömyyden rauhalliseen etsiskelyyn, jopa mietiskelyyn. Jos haluaa saada hien pintaan niin kyllä se onnistuu lumikengillä todella helposti, kun suuntaa rinteeseen, jossa on upottavaa hankea.
Kaikenkaikkiaan oli hieno kevättalvinen pääsiäisen aika, nyt pitää toivoa, että lumet sulaisivat ja vedet vapautuisivat Vappuun mennessä.  

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Sukset vai lumikengät


Lumikenkäilystä tykkäävänä joudun joskus puolustamaan niiden mukavuutta suksiin nähden. En voi  suksia kehua, koska ainakaan kymmeneen vuoteen en ole hiihtänyt. Ei ole aikomusta edes hankkia suksia, tai jos sellaiset ostaisin, niin armeijan kaupasta pitkät kunnon metsäsukset voisin ehkä hankkia.

Tahdon  kulkea luonnossa omia polkujani, enkä käytä yhteiskunnan höyläämiä valmiita latuja. Lumikengillä voi helposti tallata oman uran maastoon, ja sille löytyy nopeasti muitakin käyttäjiä. Tallatulta polulta voi helposti piipahtaa umpihangen puolella, ja tarpoa vaikka jonkun loivan rinteen ylös tai puskea pusikon lävitse. Lumikenkäily on slow puhaa, jossa ei tarvitse, eikä ole mielekästä pitää kovaa kiirettä Polulla ei tapaa usein-, tuskin koskaan kilpailuhenkisiä kulkijoita. Kuntoilusta lumikenkäily käy hyvin, kun vain malttaa tarpoa reilun tunnin tai kaksi kerrallaan.

Aurinko on jo helmikuusta alkaen lähes päivittäin näkyvissä, jolloin metsässä on mukavaa seurata jäniksen tai peuran jälkiä hangella, katsella lumisia puita ja välillä vaikka keittää retkikahvit ja ryystää kupillinen korpikuusen katveessa.

Toki hiihtäjäkin voisi tehdä samoin, mutta useimmiten hiihtäjillä näyttää olevan jonnekin kova kiire.

perjantai 26. elokuuta 2011

Metsä

Syksy on kuulas,
vuodenajat vierivät
ja luonto kutsuu!

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Tänään

Neljä tuntia
metsässä kävelyä
ja eväsreppu,  

maanantai 28. maaliskuuta 2011

maanantai 13. joulukuuta 2010

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Luonnollista liikkua luonnossa

Olen omaksunut päivittäisen lenkin, jonka yleensä olen kävellyt kevyenliikenteen väylillä tai metsäteillä. Tänä talvena katselin asuinympäristön karttaa ja sieltä löytyviä polkuja. Onhan niitä, mutta ei juurikaan kukaan ole tallannut niitä talvella. Nyt olen kävellyt noille poluille jäljet kerran päivässä, ja näyttää, että valmiiksi avatuille reiteille tulevat muutkin kulkijat. Siellä liikkuu koirien ulkoiluttajia ja metsän eläimiä, jänikset ketut ja peurat ovat ainakin käyttäneet noita lumeen tallattuja reittejä. Jotenkin mukavampaa on kulkea metsän suojassa, kuin tuulisilla ja liukkaaksi auratuilla väylillä. Jotenkin vaikuttaa, että vähempi matka polulla antaa vastaavan rasituksen ja valokuvaus on kiinnostavaa metsässä.

Joku hiihtäjä ja monet muutkin ovat kanssani eri mieltä, mutta sen heille suon, enkä ole kateellinen. Toki pitkän talven aikana minunkin mielipiteeni varmasti vaihtelee ja joinakin päivinä otan lumikengät tai sukset käyttöön. Oman fiiliksen mukaan on paljon miellyttävämpi liikkua, ja pääasia on että liikunta antaa voimaa ja virtaa. 
Polun varrella

perjantai 22. lokakuuta 2010

Metsäpoluilla

Muutaman asteen yöpakkanen kuivattaa rapakoita ja kovettaa poluilla kuraisia ja pehmeitä paikkoja. Aamulla paistava taivaallinen energialamppu antaa omaa energiaa ulkoilevan kehoon. Nämä syksyn päivät ovat niitä harvinaisia herkkuhetkiä, joita ei joka päivä ole tarjolla, miksi niistä ei sitten nauttisi, kun se on mahdollista.
Laajavuoreen rakennetaan ensilumen latua viime talven lumesta. Ilmeisesti reilu kilometri latua on jo huomenna hiihtäjien käytössä, mutta minä tyydyn kävelyyn, sillä minulla ei ole mitään tarvetta siihen vauhtiin, jonka sukset ehkä antaisivat. Myöhemmin talvella, kun on oikeaa luonnonlunta niin ehkä sitten, mutta silloinkin otan mieluiten käyttöön lumikengät ja kuljen omia polkujani.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Hyvinvointi on tahdon asia

Olemme nuoria tai vähän vanhempia, emme voi mitään sille, että ikää tulee lisää. Ikääntyminen on kasvamista lapsuudesta alkaen, sillä siirrymme alati elämässä eteenpäin. Tietenkin jossain iässä alamme huomata kehossa rappeutumisen merkkejä, mutta sen ei pidä merkitä mistään luopumista. Vaikka ikä jo painaa on omasta hyvinvoinnista pidettävä entistä enemmän huolta. On suunniteltava miten liikun, mitä syön ja mitä ajattelen. Kehoni palvelee minua koko elinikäni, toimii se sitten paremmin tain huonommin. Tahdolla on suuri voima, jota on kehitettävä, sillä ilman mitään tavoitteita emme saisi aikaan yhtään mitään.

 

maanantai 18. lokakuuta 2010

Kävelylle

Ihminen on kehittänyt itselleen kaiken maailman liikkumismuotoja, ja teknologia on keventänyt työn fyysistä rasitusta. Liikkuminen tapahtuu pääasiassa fossiilista polttoainetta käyttävien laitteiden avulla. Samanaikaisesti ruoka on helposti saatavilla ja se sisältää paljon energiaa. Ongelma on hallita syömistä ja ravinnon kulutusta. Suun kautta on ilmiömäisen helppoa tankata enemmän, kuin keho kykenee kuluttamaan, siksi paino nousee ja sen vuoksi se vähäinenkin liikunta uhkaa entisestään vähentyä. Taidamme olla aika pahassa tilanteessa kiloinemme, koska laiskottelusta on helppo nauttia. Muutoksen tekeminen vaatii sisua ja se kipeyttää ainakin aluksi lihaksia ja niveliä.

Jos ihminen jää vain sohvalla makailemaan ja ”Kauniita ja rohkeita” katsomaan, energia kertyy vyötärön tienoille ja verisuonet siinä tukkeutuvat. Toisaalta jos ymmärtää lähteä syksyiseen säähän kävelemään, alkaa mahla virrata ja vanhakin keho herää elämään. Kohtuullisen harjoittelun jälkeen eivät lihaksetkaan enää kipeydy.